*

jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Maapallon elinkelpoisuuden säilyttäminen edellyttää sosialismiin siirtymistä

Sikäli kuin ihmiskunta ylipäätään voi vaikuttaa ympäristöasioihin, se tapahtuu säätelemällä teollista tuotantoa -- käytännössä pitämällä se siedettävän pienenä suhteessa kulloisenkin teknologian tasoon.

Teknologia kehittyy ajan mittaan ympäristöystävällisemmäksi, ja tämän ansiosta sama tuotteiden määrä voidaan tuottaa pienemmällä ympäristörasitteella. Mutta jos tavoitteena on aina ja jatkuvasti tuotannon määrän maksimoiminen, ei teknologian kehitys voi pelastaa luontoa. Tuollaisella tuotannon maksimoinnin mentaliteetilla ympäristöstä tullaan ottamaan irti kaikki mahdollinen ja se tullaan tuhoamaan aivan riippumatta siitä, millä tasolla teknologia on.

Millä edellytyksillä teollista tuotantoa voidaan säädellä? Nykyisin sitä yritetään säädellä sopimuksin sekä lain voimalla. Toimiiko tämä?

Kapitalistisessa taloudessa tuottajat kilpailevat keskenään. Jatkuvasti joku kilpailija on siinä tilanteessa, että hänen on valittava joko kilpailussa häviämisen tai sääntöjen rikkomisen välillä. Häviäminen merkitsee yritykselle taloudellista kuolemaa. Sääntöjen rikkomisesta -- jos siitä ylipäätään jää kiinni -- seurauksena on taloudellinen sanktio, joka pahimmillaan (mutta ei käytännössä koskaan) johtaa samaan kuin kilpailussa häviäminen. Näin ollen sääntöjen rikkominen on tuollaisessa tilanteessa taloudellisesti järkevää.

Myös menestyvät yritykset rikkovat sääntöjä menestyäkseen vielä paremmin. Tuore esimerkki tästä on Volkswagenin päästöväärennökset. Kapitalistiselle kilpailulle on ominaista se, että toiminnan kannattavuus ei ole riittävä saavutus, vaan toiminnan on oltava kannattavampaa kuin mikään muu toiminta. Tämän takia kapitalismin oloissa kannattaviakin tuotantolaitoksia lakkautetaan.

Se, että yritykset rikkovat sääntöjä kapitalismin oloissa, on vain yksi puoli asiasta. Toinen puoli on se, että kapitalismin oloissa tuotantoa ja yrityksiä on ylipäätään enemmän kuin niille on tarvetta. Kapitalistisessa taloudessa tuotanto ei ole kysyntälähtöistä. Tuotannon lähtökohtainen motiivi ei ole käyttöarvojen tuottaminen ihmisille, vaan voiton tuottaminen sijoittajille.

Näin ollen tuotannon maksimoiminen on kapitalismin oloissa vallitseva tavoite ja tuotantoa ei ole koordinoitu yhteiskunnan tasolla, mikä johtaa myös tuotannon tehottomuuteen millä tahansa tuotannon tasolla.

Sosialistisessa taloudessa asiat ovat toisin. Tuotannon lähtökohtaisena motiivina on käyttöarvojen tuottaminen ihmisille eikä voiton tuottaminen tuottajalle. Tuotanto on koordinoitu yhteiskunnan tasolla, koska tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistuksessa. Tämä johtaa tuotannon tehostamiseen sekä siihen, että tarpeetonta tuotantoa ei tehdä. Sosialistisessa taloudessa kenenkään toimeentulo ei ole kiinni tarpeettoman krääsän tuotannosta.

Ympäristön ja luonnon pelastamiseksi on välttämätöntä hallita tuotantoa. Sosialistisessa taloudessa sitä voidaan hallita, kapitalistisessa ei. Tämän takia luonnon pelastamisen välttämätön edellytys on talousjärjestelmän vaihtaminen sosialistiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Enpä voisi olla enempää eri mieltä. Ylälaidasta alalaitaan tuon kirjoituksesi kanssa.

Nimenomaan sosialismin jäljiltä on saatu pahimmat ympäristökatastrofit aikaiseksi. Jopa keskinen Saksa (entinen "DDR") oli maapohjaltaan paikoin niin saastunut, että laajat alueet piti yksinkertaisesti purkaa rakennuksista, maa lanata tasaiseksi ja desinfioida vetyperoksidilla.

Romaniassa oli sosialismin jäljiltä useita kaupunkeja, joissa ilman saasteisuus oli aiheuttanut hegitysvaivan tai ennenaikaisen kuoleman lähes puolelle väestöstä. Suurin yksittäinen syy Itämeren saastuneisuuteen on ollut Neuvostoliiton jätteet, jotka se ajoi suoraan mereen ilman minkäänlaista käsittelyä. Samoin Neuvostoliitossa Siperian alueella oli käytännöllisesti katsoen elinkelvottomia teollisuuskaupunkeja, nimenomaan saastuneisuudesta johtuen. Jokainen tietää myös Baikalin ja Aralin järvien tilanteet.

Miksi sosialismi sitten saastuttaa niin paljon? Se johtuu siitä, että nimenomaan sosialismin komentotaloudessa yksittäiset teollisuuslaitokset joutuvat maksimoimaan tuotantonsa saavuttaakseen (tai ylittääkseen) keskushallinnolta saadut normit. Joskus tuo saavuttaminen tapahtuu tosin vain paperilla, mutta kuitenkin. Sosialismissa tuotetaan nimenomaan turhaa tavaraa tai bulkkia, koska keskushallinnon suunnittelijoilla ei ole aavistustakaan siitä mitä todellisuudessa tarvitaan.

Kapitalismissa tuotanto on puhtaasti kysyntävetoista. Sitä tuotetaan mitä halutaan ostaa. Ja kun markkinatalous edellyttää pääsääntöisesti demokraattista yhteiskuntamuotoa, niin lainsäädännöllä kansa pystyy valvomaan saastuttamista. Sosialismissa ei tällaista valvontaa ole, vaan jokainen virkamies pyrkii vain pelastamaan oman nahkansa, yleensä väärentämällä vaaditut raportit.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

On jännä ilmiö, että käytännössä aina, kun sosialismi otetaan puheeksi, ihmiset alkavat puhua menneisyydestä. Ei kukaan ole ehdottanut menneisyyteen palaamista. Sosialismi ei tarkoita mitään tiettyä aikakautta, vaan se tarkoittaa yhteiskunta- ja talousjärjestystä, jossa (suur)tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa.

Ei ole mitään järkeä taittaa peistä siitä, millainen menneisyyden olisi pitänyt olla. Sen sijaan on järkeä keskustella siitä, millainen tulevaisuuden pitäisi olla. Siihen voimme vaikuttaa.

Kapitalismissa tuotannon lähtökohtainen motiivi on voiton tuottaminen sijoittajille. Kapitalistit eivät investoi siksi, että he näkisivät kansan elävän käyttöarvojen puutteessa ja haluaisivat antaa kansalle noita käyttöarvoja. Kapitalistit investoivat siksi, että heidän oma omaisuutensa kasvaisi.

Jos kansa ei halua ostaa jotain tuotetta, niin sitten panostetaan myyntiin ja markkinointiin entistä enemmän. Tämä onkin yksi kaikkein voimakkaimmin kasvavista aloista, ja tämä kertoo siitä, että yhä suurempi osa kansasta laitetaan tekemään työtä, joka on ei pelkästään ei-tuottavaa (siis yhteiskunnalliselta kannalta; toki se tuottaa voittoa kapitalistille), vaan turhaa kulutusta kasvattavana peräti yhteiskunnallisesti haitallista.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Moni tai luultavasti useimmat kapitalistisessa yhteiskunnassa elävät ihmiset ovat sokeita omassa yhteiskunnassaan vallitsevalle aivopesulle. Kyseessä on vastaava ilmiö kuin se, että kala ei huomaa elävänsä vedessä. Se ei huomaa sitä juuri sen takia, että se ei ole eläissään muuta kokenut.

Kaupalliset mainokset ovat osa kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitsevaa aivopesua. Niillä opetetaan kansaa elämään sellaisella tavalla kuin kapitalistisen yhteiskunnan vallanpitäjät eli kapitalistit haluavat.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #3

"... kala ei huomaa elävänsä vedessä. Se ei huomaa sitä juuri sen takia, että se ei ole eläissään muuta kokenut."

- Miten tuo liittyy mihinkään? Pitäisikö eläinparalle ehkä tarjota mahdollisuutta olla kala kuivalla maalla? Jos vapaa yhteiskunta on ihmiselle yhtä kuin vesi kalalle, on sosialismin puolesta puhuminen jokseenkin epätoivoista.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #6

Sosialistisessa yhteiskunnassa koko elämänsä eläneet ihmiset kokevat myös tuon saman "kuin kala vedessä" -ilmiön. Heille heidän oma yhteiskuntansa näyttäytyy yhtä normaalina kuin meidän kapitalistinen yhteiskuntamme meille.

Se, mitä me voisimme tästä oppia, on se, että jos haluamme ymmärtää toisenlaista yhteiskuntaa, emme voi arvioida ja arvostella sitä oman yhteiskuntamme mittareilla, koska jos niin tekisimme, niin silloin itse asiassa edellyttäisimme jo lähtökohtaisesti, että se toinen ja toisenlainen yhteiskunta, jota tarkastelemme, ei olisikaan toisenlainen. Se olisi yhtä hassumaista kuin jos arvioisimme lapion käyttökelpoisuutta työkaluna siltä pohjalta, kuinka hyvin sillä voi hakata nauloja, ikään kuin vaatisimme, että lapion pitää olla vasara.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #9

Vaikka yhdessä blogissasi olitkin onnistunut löytämään pari esimerkkiä henkilöistä, jotka olivat loikanneet Pohjois-Koreaan, niin heidän esittelynsä oli mielenkiintoista juuri tapausten kuriositeettiarvon vuoksi.

Niin Pohjois-Koreasta kuin mm. entisestä "DDR":stä ihmiset pyrkivät pakenemaan miinakenttien ja automaattisten vahtiaseiden uhallakin vapauteen. Oletko ottanut selvää kuinka monta henkilöä pelkästään Berliinissä ammuttiin muurille? Ja oletko ottanut selvää ammuttiinko yhtään Itä-Berliiniin pyrkijää? Kummat olivat niitä kaloja vedessä?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #9

Miksi juuri lapiovertaus, Janne? Viime blogiisi liitetyssä kuvassa Kim ja kumppanit istuttivat puuntaimia epäkäytännöllisesti suoravartisilla, siis kahvattomilla lapioilla. Onneton ja kirjaimellisesti ponneton vehje kaivuuhommiin, sano minun sanoneen! Työkaluvalinta istuttamiseen on kunnon kuokka. Linkkisivuilla sama asia kuvina.

http://images.biltema.com/PAXToImageService.svc/ar...

http://marijumyy.fi/cat/images/img_1557_1605_977.jpg

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#2:
"On jännä ilmiö, että käytännössä aina, kun sosialismi otetaan puheeksi, ihmiset alkavat puhua menneisyydestä".

Kaupattiinpa tuotetta tai aatetta, niin kyllä näytöt ovat se ensimmäinen asia, joka on syytä tarkastaa. Uskominen pelkkien puheiden varassa kuuluu uskonnon alueeseen.

Juuso Hämäläinen

Markkinatalous ja sen velipuoli kapitalismi ovat hallitsematon voima. Demokratiaan on turha vedota, koska sitä ei ole missään. Ainut valta maailmassa on rahavalta ja se on täysin alistanut poliittiset päättäjät hallintaansa.

Edustuksellinen demokratiamme edesauttaa nykyisen systeemin valtaa. On vähemmän päättäjiä manipuloitavina ja lahjottavina.

Lyhyesti sanottuna maailmamme, jossa ei aseteta mitään jarruja väestönkasvulle, pääomien liikkeille, kulutuksen kasvulle, luonnonvarojen haaskuulle, veronkierrolle, aseteollisuudelle ja sotimiselle, on mahdoton pelastaa liberalistien opeilla. Kaikki näyttö on tästä jo saatu. Ei tarvitse mitään todistella.

Kun maailman tila on samaan aikaan monella kriittisellä polulla, on pelastus vain keskitetyssä hallinnossa, joka katsoo ihmiskunnan etua, ei sijoittajan.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Juuso, olen kanssasi samaa mieltä paljosta siitä mitä sanot kommentissasi.

Markkinatalous ja kapitalismi tarkoittavat ymmärtääkseni samaa asiaa. Termi 'markkinatalous' on otettu käyttöön vain sen takia, että tehtäisiin helpommaksi se, että nekin henkilöt, joilla aiemmin oli kapitalisminvastainen vakaumus, voisivat nyt itäblokin romahtamisen jälkeisessä ajassa kannattaa kapitalismia.

"Ainut valta maailmassa on rahavalta..."

Ei ole. Mutta kapitalistinen media kutsuu diktatuureiksi kaikkia niitä yhteiskuntia, joissa ei vallitse rahanvalta, vaan joissa ylimpänä auktoriteettina on jokin ideologia, olipa se ideologia sitten perusluonteeltaan uskonnollinen tai poliittinen.

Demokratioiksi kutsutaan vain niitä yhteiskuntia, joissa vallitsee rahanvalta ja jossa poliittiset "päättäjät" ovat ostettavissa rahalla joko kampanja-avustusten kautta tai palkintovirkojen kautta tai sitten rahan voimalla tuutatun mediainfon eli aivopesun avulla.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #25

Ideologisella vallankäytöllä on perustansa aina myös rahassa. Jihadistien johdolla on merkittävästi rahaa käytössään ja samoin arabien kuningaskunnilla. Ne rahoittavat samaan aikaan terroristeja ja ääri-islamin opetusta globaalisti. Samalla ne veljeilevät lännen upporikkaiden kanssa ja rahoittavat lännen aseteollisuutta. Oikeastaan me tavalliset kuluttajat rahoitamme tuon kaiken ostamalla polttonesteitä.

Tässä hyötyjien ketjussa on valta sillä, kuka päättää öljytulojen käytöstä. Jos se ei olisi muutaman ökyrikkaan näpeissä, ei olisi nykyistä globaalia terrorismia, öljysotia eikä pakolaisvirtoja.

Ne kaikki ovat vain sen takia, että harvat pääsevät hyötymään rajattomasti maan luonnonvaroista.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #28

"Ideologisella vallankäytöllä on perustansa aina myös rahassa."

Ymmärrän toki, että ideologian hallitsemassa yhteiskunnassa hankitulla rahalla voi ostaa kaikkea kivaa tuon yhteiskunnan ulkopuolella olevassa rahanvaltaisessa yhteiskunnassa.

En kuitenkaan usko, että ideologioiden hallitsemia yhteiskuntia perustettaisiin rahanhankkimistarkoituksessa.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #29

Jollei perusteta niin ainakin niitä ylläpidetään juuri harvojen taloudellisten etujen takia.

Näin tehdään kaikkialla. Venäjällä, Intiassa, Kiinassa, Indonesiassa, USAssa ja öljyvaltioissa. Valta korruptoi ilman yhtään poikkeusta. Korruption ydin on aina taloudellinen etu.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Komentotalous"? Aina jokaista yritystä komentaa joku, olipa talousjärjestelmä mikä tahansa. Mutta vain silloin kun komentajat valitaan demokraattisesti (ääni per nenä), sitä kutsutaan komentotaloudeksi. Silloin kun komentajat valikoituvat rahanvallan perusteella (ääni per euro), sitä kutsutaan vapaudeksi. Miksi? Tuollainen on osa kapitalistista propagandaa. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että tuollaisen näkökulman valitseminen palvelee vain rikkaiden intressejä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Markkinataloudessa ei kukaan viranomainen komenna yhtiöitä minkäänlaisiin tuotantokiintiöihin. Ne voivat itse tykönään päättää kaikesta ja kun päästösvalta on markkinoiden rajapinnassa, päätökset ovat oletusarvoisesti varsin oikeita. Sinä itse voit perustaa käsityöpajan ja päättää aivan itse omalla harkinnalla kuinka monta pannulappua sinun kannattaa virkata.

Kukaan viranomainen ei myöskään pakota ketään perustamaan yritystä, vaan ne syntyvät perustajan omasta intressistä.

Markkinataloudessa ei siis ole minkläänlaista komentotalouden ulottuvuutta. Toki jokaisessa yrityksessä omistaja(t) käyttää isännävaltaa ja niin asian pitää ollakin, jotta mikään toimisi.

Hannu Rainesto

Sinä oletkin väärässä, kirjoitushan kuva asioita aivan oikein... Sosialismista et taida käsittää m
itään...

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä

tähän on paiko laitta ainakin yksi uraa-huuto: uraa-uraa!

Käyttäjän markkujhhamalainen kuva
Markku Hämäläinen

Minä alan yhä enemmän uskoa todeksi sen mitä jotkut puhuvat Neuvostoliiton ns. sosialismista.
Koko Neuvostoliiton systeemi oli joidenkin "tietojen" mukaan Rothschild- ynnä muiden suurien pankkiirisukujen juoni jolla rahoitettiin maailmansotien molempia osapuolia.

Eikä Neuvostoliiton eikä DDR:n kommunismista ollut tarkoituskaan tulla todellista kilpailijaa pankkiirisukujen ja muiden miljardöörien hallitsemalle maailmalle, sehän olisi ollut miljardöörien vallalle kuolinisku.

Suurin ongelma ns. kommunismissa (oikeasti valtiokapitalismissa) oli sama harvainvalta joka hallitsee kapitalismissakin.

Oikean sosialismin ainoa oikea vallankayttäjä on se kansa joka työllään tuottaa tarvittavan lisäarvon, sekä myös käyttää tätä lisäarvoa.

Tietenkin tarvitaan myös tietoa ja viisautta jolla varmistetaan se ettei ahneus pääse kasvamaan hallitsemattomaksi.

Mutta on todettu monissa tutkimuksissa että rahan- ja vallanhimo syntyy vasta kun on saavutettu riittävän suuri omaisuus sekä valtaa muihin nähden.

Kansanvallassa ei tällaista ylimääräistä valtaa voi kukaan saavuttaa.

Sosialismissa on myös helppoa panostaa riittävään koulutukseen jossa jokainen ihminen saa riittävästi tietoa siitä mitä tarkoittaa maapallon kestävyys ja miten tärkeää on maapallon säilyttäminen elinkelpoisena.

Janne Kejo kommentissaan sanookin ettei pidä tuijottaa menneisyyteen, itse lisään että toki voi oppia Neukkulankin virheistä, joista suurin oli harvainvalta ja verinen diktatuuri, sekä systeemiin tahallan luotu piittamattomuus luonnosta, joka ei tietenkään mitenkään ole sosilismiin sisäänrakennettu ominaisuus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tietysti on syytä ottaa oppia kokemuksesta. Siitä millaiseksi sosialismin kokeilu on käytännössä osoittautunut. Muuta tietoahan ei ole ja totuus on aina parasta tietoa.

"Kapitalismissa tuotannon lähtökohtainen motiivi on voiton tuottaminen sijoittajille. Kapitalistit eivät investoi siksi, että he näkisivät kansan elävän käyttöarvojen puutteessa ja haluaisivat antaa kansalle noita käyttöarvoja. Kapitalistit investoivat siksi, että heidän oma omaisuutensa kasvaisi."

Juuri tuohon Deng Xiao Ping totesi: "On aivan sama minkä värinen on kissa, kunhan se pyydystää hiiren". Toisin sanoen riippumatta sijoittajien motivaatiosta lopputuloksena on tuotantoa, joka seuraa kysynnän määrää.

"Jos kansa ei halua ostaa jotain tuotetta, niin sitten panostetaan myyntiin ja markkinointiin entistä enemmän."

Niin, markkinataloudessa on kilpailua tuottajien välillä ja kilpailu tehostaa tuotantoa, myös raaka-aineiden käytön osalta. Mutta ei kukaan sijoittaja lystikseen tehtaita rakenna, jotta saisi väkisin yrittää tuputtaa kuluttajille tuotteita, joita he eivät halua. Tällaisessa tilanteessa tuotantoa muutetaan tai se lopetetaan. Sosialismissa sitä jatketaan siitä riippumatta haluaako tuotteita kukaan.

Kyllä Neuvostoliitossakin oli markkinointia, jopa radiomainontaa. Esimerkiksi Moskovan paikallisradio ilmoitti jo 70-luvulla aamuisin kuuntelijoille mihin kaupungin jakelupisteeseen oli milloinkin tuotu mitäkin tavaraa, esimerkiksi talvisaappaita, jonka jälkeen niitä tarvitsevat riensivät jonottamaan, kun tiesivät niitä olevan saatavissa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

On tärkeää oppia kokemuksesta.

Kun puhutaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmistä, on samalla pystyttävä erottamaan toisaalta se, mikä on kiinteä osa jotain järjestelmää ja toisaalta se, mikä on jostain muusta syystä joskus tapahtunut samaan aikaan ja samassa paikassa järjestelmän soveltamisen kanssa.

Jos näitä kahta asiaa ei pysty erottamaan toisistaan, rakentava keskustelu käy mahdottomaksi.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ehkä blogisti haluaa uskoa, että ihminen voi muuttua uudempien aikojen myötä ja kaatuneitten sosialistivaltioiden virheistä opitaan, vaan itse uskoisin että evoluution hämärästä muokkautuneet perusvietit kuten ahneus ja itsekkyys dominoivat vielä pitkään. Kun järjestelmässä ämpärit jaetaan yksi kullekin, on niitä hetken päästä yhdellä useampi kuin toisella, järjestelmästä riippumatta.

Talousasioista on kirjoitettu teos "Ajatusten alennusmyynti" jossa on juuri näitä Breshnevin ajoilta periytyviä myyttejä ja dogmeja jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/06/Ajatu...
Esimerkiksi kuinka moderneja it-teknologiaa ja kännyköitä ei olisi olemassa sosialistisen talousjärjestelmän myötä. Teknologiaa, jonka mukanaan tuomilla ratkaisuilla nimenomaan on mahdollisuuksia säästää raaka-aineita, energiaa ja siis luontoa. Koko moderni lääketiede ja täten terveydenhoito on kehittynyt vapaan kilvoittelun tuloksena.

Björn Wahlroosia tietysti inhotaan ja demonisoidaan ideologisista syistä, mutta esim. hän on puhunut ja esimerkein osoittanut siitä, kuinka omaisuus on parhaassa tallessa yksityisessä omistuksessa, jolloin vastuussa on joku tietty ihminen joka tuntee potkun takapuolessaan kun homma ei toimi. Kollektiivinen vastuu on vastuuttomuutta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, kollektiivisen vastuun toimimattomuus on yksi syy siihen, miksi sosialismi tuottaa jo lähtökohtaisesti ongelmia. Olkoonpa sitten opittu menneisyydestä tai ei.

Mutta vielä suurempi syy on siinä, että ihmiset eivät saa itse määritellä tarpeitaan ja halujaan, vaan ne määrittelee jossain kaukana oleva virkamiesryhmä. Markkinatalous seuraa automaattisesti tuotannossa kysyntää, sosialismissa tuotanto ei seuraa kysyntää lainkaan, koska kukaan ei kysy mitä halutaan.

Periaatteessa tietysti voisi jokaiselta kansalaiselta kysyä lomakkeella mitä kaikkea hän tulee haluamaan ja kuinka paljon seuraavan viiden vuoden aikana, mutta eivät ne yksilöt sitä itsekään tietäisi. Ja kyllä siinä moni verhonpidike unohtuisi mainitsematta. Puhumattakaan siitä, että kun ihmisten ilmoittamat "tarpeet" ylittäisivät moninkertaisesti suunnitellun kapasiteetin, niin priorisointi pitäisi tehdä niiden samaisten virkamiesten taholta.

Markkinataloudessa resurssien allokokointi tapahtuu liiketoiminnan kannattavuuden perusteella ja se ohjaa automaattisesti optimaaliseen kansantalouden resurssien hyödyntämiseen. Kun aamulla huomaa, ettei jääkaapissa ole maitoa eikä kananmunia, niin niitä voi kipaista hakemassa lähipuodissa, josta niitä löytyy, vaikka yhdenkään virkamiehen vastuulla ei ole sen alueen maitohuolto. Jokainen toimija koko kuljetusketjussa lehmästä kaupan hyllylle on hyötynyt siitä, että tuote saadaan tarjolle ja silloin homma pelaa. Ja VAIN silloin se pelaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kapitalistinen järjestelmä tappaa vuosittain noin 10 miljoonaa ihmistä nälkään. Ei siksi, etteikö ruoantuotantoa olisi tarpeeksi -- sitä on enemmän kuin tarpeeksi -- vaan siksi, että ruokaa nimenomaan ei jaeta sen mukaan, kuka sitä eniten tarvitsee, vaan sen mukaan, millainen jako tuottaa eniten voittoa ruoantuotantoa hallitsevalle taholle. Jos biodieselin tuottaja maksaa ruoasta enemmän kuin nälkään kuolemassa oleva ihminen, niin ruoka myydään biodieselin tuottajalle ja sen toisen annetaan kuolla nälkään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #14

Pohjois-Korean nälänhätä 90-luvulla johtui pääasiassa luonnonkatastrofeista sekä kapitalistisen maailman kauppasaarrosta. Palaan tähän aiheeseen toisessa kirjoituksessa. Kyse on tyypillisestä imperialismista, jossa itsenäisen valtion yhteiskuntajärjestelmää pyritään muuttamaan ulkoapäin voimakeinoin kun tilaisuus tarjoutuu.

Tuossa wikipedian artikkelissa käytetyllä termillä "economic mismanagement" tarkoitetaan yksinkertaisesti sosialismia ja sen puolustamista. Kapitalistisen maailmankuvan näkövinkkelistä kaikki muu paitsi kapitalismi on "economic mismanagment".

Pohjois-Korea pystyi kapitalistisen maailman painostuksesta ja Neuvostoliiton romahtamisesta huolimatta säilyttämään itsenäisyytensä niinsanotun Songun-politiikan ansiosta, josta, kuten sanottu, kerron lisää toisessa kirjoituksessa.

Nykyään kansan elinolot kehittyvät Pohjois-Koreassa koko ajan parempaan suuntaan, ja ydinaseen kehittämisen myötä ulkoisen aseellisen hyökkäyksenkin vaara on pienempi. Voi olla, että ajan mittaan aseellisen maanpuolustuksen osuutta resurssien käytössä voidaan vähentää.

Juuso Hämäläinen

Maailman tulevaisuus ei ole siitä kiinni, että jokainen saa sitä rojua mitä haluaa. Se on kiinni niukkojen rerurssien vastuullisesta hallinnasta. Se tarkoittaa komentotaloutta monissa asioissa. Siihen päädytään joka tapauksessa. Olisi älykästä siirtää ja totuttaa ihmiset vapaaehtoisesti malliin, jolla on säilymisen mahdollisuudet.

Tavallinen suomalainen on niin tietämätön ja lyhytnäköinen, ettei häneltä kannata kysyä miten toimittava. Hyvin monet eivät välitä edes omista lapsistaan ja heidän tulevaisuudestaan. Sen asenteen näkee heidän mielipiteistään, elintavoistaan ja ajankäytöstään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #26

"Tavallinen suomalainen on niin tietämätön ja lyhytnäköinen, ettei häneltä kannata kysyä miten toimittava."

Tämä kuulostaa varmaan useimpien korvissa provokatiiviselta ja haluaisin hieman tarkastella tätä.

Ensinnäkin, tuo tietenkin pätee useimpiin kansakuntiin, ei pelkästään suomalaisiin.

Mutta sitten tuon väitteen mielenkiintoisempaan puoleen eli kansan enemmistön tahdon kunnioittamiseen.

Periaatteessa ei varmastikaan ole suurta erimielisyyttä siitä, että enemmistön tahtoa tulisi kunnioittaa. Käytännössä on kuitenkin usein (kuten esimerkiksi nykyään Suomessa ja koko kapitalistisessa maailmassa) niin, että kansan enemmistön tahto on sisäisesti ristiriitainen. Kansan enemmistö tahtoo asioita, jotka eivät yksinkertaisesti ole yhteensovitettavissa.

Miten tuollaisessa tilanteessa voisi noudattaa kansan enemmistön tahtoa? Onko edes perusteltua sanoa, että kansan enemmistöllä olisi jokin tahto?

Käytännön esimerkki tästä on se, että kansan enemmistö haluaa, että poliitikot tekisivät sellaista politiikkaa, joka ajaa koko kansan etua. Samanaikaisesti kansan enemmistö vastustaa jyrkästi niiden yhteiskunnallisten luokkavastakohtaisuuksien poistamista, jotka juuri tekevät mahdottomaksi sellaisen politiikan olemassaolon, joka ajaisi koko kansan etua.

Kapitalistinen yhteiskunta on luokkayhteiskunta, jossa eri luokkien edut ovat toisiaan vastaan ristiriidassa, ja siksi kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa ei ole olemassa mitään sellaista kuin koko kansa etu.

Vaatimus, että pidetään yhteiskunta kapitalistisena ja samalla ajetaan koko kansan etua, on yksinkertaisesti sisäisesti ristiriitainen ja siten mahdoton toteutettavaksi.

Ennemmin tai myöhemmin kansan on valittava: Kumpi on tärkeämpi, kapitalismi vai koko kansan etu? Molempia ei voi saada.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #27

Koska kirjoitat ääneen niin on hupaisaa nähdä kuinka kirjoitat itsesi pussiin. Aloitat yleisestä uskosta enemmistön päätösten kunnioittamiseen ja päädyt siihen, johon menin suoraan; enemmistö voi olla pirun väärässä monista eri syistä. Pahin niistä on tietämättömyys ja välinpitämättömyys, jonka seuraukset kärsivät tulevat polvet.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #33

"Koska kirjoitat ääneen niin on hupaisaa nähdä kuinka kirjoitat itsesi pussiin."

En ole ihan varma mitä tuolla kommentillasi tarkoitat, mutta uskoakseni olemme samaa mieltä itse asiasta. Esitin vain pieniksi askeleiksi purettuna sen, mitä sinä esitit yhtenä väitteenä.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #34

Näin voi olla. Olen itse vähän suorasukainen. Emme voi olla samanlaisia kaikki.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Ihminen on luonnostaan sosiaalinen laumaeläin, joka jakaa auliisti muiden kanssa sen mitä on onnistunut hankkimaan. Ahneus ja itsekkyys ovat kulttuurisia, opittuja asioita. Niitä opitaan sellaisissa kulttuureissa, joissa niistä palkitaan ja niiden puutteesta rangaistaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ennen kuin pystyy jakamaan, pitää jostain se jaettava saada hankituksi.

Jos mennään jälleen kerran koettuun raalisosialismiin, mitä et tietenkään halua, koska se ei vastaa sanomaasi, niin esimerkiksi Neuvostoliitto toimi arjen tasolla käytännöllisesti katsoen kokonaan niin sanotun "vastatalouden" kautta. "Mustaksi Pörssiksi" nimittämistä voidaan pitää tuon vastatalouden aliarvioimisena. Ihmiset varastivat valtiolta kaiken, minkä pystyivät ja ottivat sen kotiinsa tai myivät muille tarvitseville. Kyllä sitä ehkä sitten ruohonjuuritasolla jaettiinkin, mutta se on eri asia.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #13

"Ennen kuin pystyy jakamaan, pitää jostain se jaettava saada hankituksi."

Luterilaisuutta puhtaimmillaan: Elä nöyrästi kärsien tässä maallisessa elämässäsi, niin sitten tuonpuoleisessa olet saava kirkkaimman kruunun.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Puhut asiaa. Sitähän ei kapitalistien kannattaja myönnä.

Jos maailman varat on 100 ihmisellä jolla poistettaisiin köyhyys koko Tellukselta.
Jos kehitysmaista ei olisi viety rikkauksia ,kultaa,jalokiviä.Laidunmaita,vettä,sähköä,luonnonrikkauksia,öljyä länsimaiden isoille yrityksille
ei kehitysmaista olisi lähtenyt nälkää,sotaa pakoon lähtevien miljoonien pakolaisaaltoja.
Sitä saa mitä on tilannut ,kun nuo tulee vaatimaan osuuttaan rikkauksista mitkä heiltä on viety.

Jk. Enemmän tuosta:
YLE/areena Ulkolinja:" Velkataakka"!
Tai MOT:GoldmanSach-pankki maailman valtiaana"!
(joka oli myös-30 luvun syvän laman takana,kuin myös Kreikka-vippien syyllinen)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Niinsanottu trickle-down -efekti on huuhaata. Kapitalistisessa maailmassa varallisuus ei tule rikkailta köyhille, vaan se tulee köyhiltä rikkaille. Köyhät luovat vaurautta työnteon kautta ja niinsanotut työnantajat ja heidän rahoittajansa omivat tuota rikkautta itselleen. Jos varallisuus tulisi rikkailta köyhille, niin rikkaat olisivat köyhtyneet jo tuhansia vuosia sitten.

Köyhyyden poistamiseksi riittäisi se, että lakkautetaan vaurauden siirtyminen köyhiltä rikkaille. Tuotantovälineet ja raaka-aineet pitää tietysti olla kansojen käytettävissä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Olisi muuten kiva kuulla myös itsensä vihreiksi luokittelevien ihmisten ajatuksia tästä aiheesta. Toivottavasti kaikki vihreät eivät vielä ajattele niin, että talouskasvun maksimoiminen maailman tappiin asti on ehdoton perusedellytys luonnon suojelemiselle. Toivottavasti kaikki vihreät eivät vielä ajattele, että raha on se maaginen voima, jolla luonto pelastetaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

"Luonnon-suojeliminenhan" juuri ruokkii sijoittajien ja pörssiyritysten osakkeenomistajien tuottoja. Lisäksi se jakaa verovaroja mukavasti esim.tilayrityksille .Luonnonhaitta korvaukset,paskakaivo bisnes,Bioenergia ja tuulivoimalatuet.
-Päästö-sopimuksella saadaan autoverot ,energiaverot nostettua.ym maksuja autoilijoille.
Rikkidirektiivillä yrityksille verovaroista tukia niiden maksamiseen ym.
Kuka vielä väitti että vihr. on vasuripuolue?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Kuka vielä väitti että vihr. on vasuripuolue?"

Onhan niitä nettikeskustelijoita, jotka väittävät Kokoomustakin sosialistiseksi vasemmistopuolueeksi. Vaikutelma riippuu arvioijan omasta näkövinkkelistä.

Filosofisesti voisi todeta, että emme voi oikeastaan kuvailla mitään muuta kuin omaa mielenmaisemaamme -- suoraan tai epäsuorasti -- koska se on ainoa todellisuus, johon meillä on välitön kontakti.

On itse asiassa aika antoisaa kuunnella ihmisten tilityksiä tältä pohjalta ja virittää korvansa sille taajuudelle, että jokainen puhuu aina ja vain itsestään, omista ajatuksistaan, tuntemuksistaan ja uskomuksistaan, vaikka näennäisesti puhuisi mistä vain "tärkeästä" asiasta.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #21

Totta.Se on vähän sama kuin Miljonäärien Hjalliksen ja E.Lehden VVO ja AY jäsenmaksujen vainoaminen.
Jätetään sanomatta että samat säännöt on joka säätiöllä ja joka järjestöjen jäsenmaksuissa .
Ne säännöthän on tehnyt -87 lähtien porvarienemmistö eduskunta.

Mutta kun se fobia on mikä on ,ei tulisi mielenkään poistaa MTK tai EK jäsenmaksujen verottomuutta,saati Nuorisosäätiön tai SRK verottomuutta yleishyödyllisenä vuokra-asuntojen omistajilta

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Sci-fisti aiheesta... Maapallon edes jonkinlaisen elinkelpoisuuden säilyttäminen edellyttää näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa diktatuuriin siirtymistä. Sellaisen lempeänkovan diktatuurin jota johtaa tekoäly. Koska me ihmiset emme vaan tiedä mitä teemme, emme alkuunkaan. 90 prosenttia toiminnastamme on pelkkää huttua ja paskaa, kuten siksi ovat myös ympäristövaikutukset. Vihreät, sosialistit eivätkä persut pelasta, mutta kaikista niistäkin täytyy ottaa se parhaus, millä tuleva tekoäly manipuloidaan johtamaan ihmiskunta uuteen eeedeniin. Joka se muuten ei välttämättä sijaitse edes tässä aurinkokunnassa ;D

Käyttäjän KalleSalo kuva
Kalle Salo

Tekoälyn diktatuuria tulevat massat vastustamaan hirvittävämmällä vimmalla kuin mitään koskaan. Tosin syystä jota kukaan ei halua myöntää. Jos nimittäin tällainen tekoälyn diktatuuri laitettaisiin hoitamaan hommia, ja yhtenä parametrina määräisimme sille ihmiselon järjestämisen ekologisesti kestävällä tavalla, niin se pakottaisi ihmiskunnan mukautumaan luonnonlakien rajoitteisiin.

Se olisi nykyisessä sekatalouksien ja läheskommunismien hallitsemassa maailmassa ennen kuulumatonta - että todellisuus pitäisi tunnustaa. Ayn Rand kierähtäisi haudassaan, vaikkakin saman tein takaisin toisin päin sen tähden mikä siihen lopulta ajoi. Myöskään blogistin ehdotukseen se ei todellakaan sovi, koska lähtökohtanaan tässä utooppisessa kommunismissa on jonkun kuvitellun inhimillisen elintasostandardin takaaminen kaikille. Ekologinen kestävyys ei sellaisessa yhtälössä näyttele suurta roolia.

Mitä jos sen sijaan olisi kunnollista kapitalismia eikä lainkaan hyvinvointivaltioita. Ensinnäkin ihmisten lisääntyminen saattaisi olla aisoissa, kun yli varojensa ei kykene lisääntymään, mikäli vähänkään jälkikasvunsa elon tasosta piittaa. Ilman valtioiden holtitonta kulutusta monopolirahalla ja ottamalla velkaa tulevien sukupolvien nimiin, täytyisi pysyä siinä mitä oikeasti työn arvoa kuvaava aito raha mahdollistaa. Ruokaa ei olisi varaa tuottaa maailmankolkissa, joissa se ei ole kannattavaa. Muukin liiketoiminta päätyisi sinne missä sen tehokkaimmin voi hoitaa. Siinä tulisi kaupan päälle myös tasa-arvoa globaaliin tulonjakoon. Ai, mutta anteeksi, eihän SELLAISTA tasa-arvoa tokikaan...

Tekoälyn diktatuuri ei käy senkään takia, että kone olisi looginen aina ja kaikessa. Toisin kuin ihmiset tykkäävät olla loogisia silloin kun se palvelee omaa ideologiaa (syy miksi luullaan että se voisi olla kiva) ja riidellä logiikkaa vastaan muulloin. KoneKeisari ei antaisi ihmisen tehdä näin, missään asiassa tieteestä politiikkaan ja psykologiasta filosofiaan. Tätä erivapautta emme ole valmiita luovuttamaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Sosialismista puhuttaessa on aina puhuttava menneisyydestä, sillä tulevaisuutta sillä ei ole.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Kerran pyysin torikauppiaalta litran mansikoita ja sen jälkeen vielä toisen litran. Kotiin tultuani huomasin, että kauppias oli antanut minulle vain puolitoista litraa mansikoita eikä kaksi litraa. Niin että se siitä, että 1 plus 1 olisi muka 2. Kokemus todistaa, ettei se ole kuin puolitoista..."

Juuso Hämäläinen

Tavallinen kansahan elää Suomessa sosialismissa. Työssäkäyvien tuotokset sosialisoidaan sijoittajille ja yritysten omistajille, palkat ovat kuin kolhooseissa aikanaan ja loput viedään veroina. Eli totta puhut. Tällä ei tulevaisuutta.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Sosialismi oli täys paska menneisyydessä,eikä sitä nytkään missään aidoimmillaan esiinny(ruotsi lähinnä),joten ei tulevaisuuden lääke voi sieltä löytyä,,mitä vähemmän sosialismia,sen parempi !
-sitäpaitsi,kansa äänestäköön sosialistit valtaan jos siltä tuntuu että utopia onnistuu,eli turha itkeä sosialismin perään,valta on kansalla !

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ruotsilla on tietty maine siksi, että se oli ensimmäisiä valtioita, joka lanseerasi kattavan sosiaaliturvan verotuksen kautta. Mutta ei se nykyään poikkea Suomesta tai juuri muistakaan EU-maista tässä mielessä.

Verotuksen kautta tehtävät tulonsiirrot eivät kuitenkaan ole sosialismia siinä mielessä kuin Marx sosialismin suunnitteli. Niiden kautta vain pyritään päätymään tuon sosialistisen utopian kanssa yhtäläiseen lopputulokseen pienen ihmisen kannalta ilman, että talouselämää valtiollistettaisiin. Ja tuo tie on osoittautunut jollain tavoin toimivaksi - toisin kuin Marxin utopia.

On kuitenkin olemassa esimerkkejä maista, joissa "ruotsalaismallista" sosiaaliturvajärjestelmää ei ole likimainkaan samoissa sfääreissä kehitetty, mutta joissa kuitenkin vallitsee hyvä elintaso likimain kaikkien kansalaisten keskuudessa. Euroopassa voidaan Sveitsiä pitää tällaisena maana. Siellä ei ole juurikaan köyhyyttä omien kansalaisten keskuudessa, mutta sosiaaliturva ja tulonsiirrot ovat hyvin vaatimattomat verrattuna EU-maihin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset