*

jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Kapitalistit tekevät tärkeää työtä yhteiskunnassamme – mutta heidän ei pitäisi

Ketkä ovat kapitalisteja?

Kapitalisteja ovat yksityiset (juridiset) henkilöt, jotka omistavat niin paljon, että heidän omistuksensa antaa heille yhteiskunnallista valtaa.

Esimerkiksi jonkin ihmisiä työllistävän tuotantolaitoksen omistaminen antaa omistajalleen yhteiskunnallista valtaa, koska hän päättää työllistämiensä ihmisten toimeentulosta ja sen myötä paikkakunnan verotulojen ja sosiaalimenojen tasosta.

Tuota valtaa hän voi käyttää suhteessa kunnanvaltuustoon tai jopa eduskuntaan.

Riittävän ison rahasumman omistaminen antaa vastaavasti valtaa omistajalleen, koska hän voi rahoittaa tai jättää rahoittamatta yrityksiä tai jopa kuntia ja valtiota.

Ihmisestä sen sijaan ei tule kapitalisti sen voimasta, että hän omistaa asuntonsa, autonsa ja kesämökkinsä ja muutamia hassuja osakkeita. Ihminen ei myöskään ole kapitalisti sen voimasta, että hän kannattaa kapitalistista talousjärjestelmää – yhtä vähän kuin orjasta tulee orjaisäntä sen voimasta että hän kannattaa orjuutta.

 

Mitä yhteiskunnallisesti tärkeää työtä kapitalistit sitten tekevät?

He päättävät investoinneista, työllistämisestä, yritysten rahoittamisesta, yhteiskunnan taloudellisten resurssien allokoinnista (kuten sanonta niin hienosti kuuluu). Jos kapitalistit hyväksi näkevät omalle edulleen, he voivat allokoida nuo resurssit vaikkapa Suomesta Kiinaan, kuten jäljempänä kerrotaan.

Nuo kapitalistien tekemät päätökset vaikuttavat suoraan siihen, mikä on maamme työllisyystilanne ja hyvinvointipalvelujen taso ja saatavuus. Terveydenhuollon ja koulutuksen, kirjasto- ja postipalveluiden, vanhusten- ja lastenhoidon, perustoimeentulon ynnä muiden hyvinvointivaltioon kuuluvien palvelujen taso riippuu niistä päätöksistä, joita kapitalistit tekevät.

Vaikka eduskunta on muodollinen päätöksentekijä ainakin joissakin noista päätöksistä, todellinen valta noiden päätösten tekemiseen on sillä taholla, jolla on päätösvalta taloudesta. Kapitalistisessa yhteiskunnassa taloudellinen valta on kapitalisteilla.

Kapitalistit siis tekevät ensiarvoisen tärkeää työtä yhteiskunnassamme päättäessään noista asioista – suoraan tai välillisesti.

 

Mitä tästä sitten pitäisi vetää johtopäätökseksi?

Pitäisikö johtopäätöksen olla, että kapitalisteja on kunnioitettava tämän tärkeän työnteon takia ja että heille on annettava työrauha?

Päinvastoin. On herättävä näkemään, että sen vallan, jota kapitalistit harjoittavat noiden mainittujen toimintojensa välityksellä, pitäisi olla koko kansalla demokraattisesti. Sen päätösvallan ei pitäisi olla rikkaitten etu- ja yksinoikeus.

Kapitalistit tekevät sitä työtä, jonka pitäisi olla eduskunnan ja muiden demokraattisesti valittujen elimien tehtävänä.

 

Miksi tuon työn pitäisi olla kansan demokraattisessa vallassa?

Ensinnäkin kapitalistien lähtökohtainen tavoite työssään ei ole toimia koko kansan hyväksi tai koko kansan tahdon mukaisesti, vaan heidän tavoitteensa on maksimoida omistamansa pääoman tuotto.

Tuon tavoitteen saavuttamiseksi he joutuvat ottamaan huomioon markkinoilla vallitsevan kysynnän ja tarjonnan, mutta näitä ei lasketa pääluvun mukaan eli sen mukaan, kuinka moni ihminen jotain haluaa tai tarjoaa, vaan se lasketaan sen rahasumman mukaan, mitä jostain ollaan halukkaita maksamaan tai millä summalla jotain ollaan halukkaita myymään.

Markkinat eivät siis toimi demokraattisesti, vaan markkinoilla vallitsee rahanvalta.

Jos esimerkiksi Suomessa tuotantoa omistava kapitalisti tulee siihen tulokseen, että siirtämällä tuotannon Kiinaan hän saisi enemmän tuottoa pääomalleen, hän siirtää tuotannon Suomesta Kiinaan kysymättä Suomen kansan mielipidettä asiasta. Hän ei tunne vastuuta Suomen työllisyystilanteesta eikä julkisen sektorin rahoituksesta, vaikka juhlapuheissa toisin väittääkin. Kapitalistien keskinäinen kilpailu pakottaa hänet tuntemaan vastuuta ennenkaikkea oman pääomansa tuotosta.

Kansan demokraattisesti valitsemat elimet sen sijaan toimivat koko kansan parhaaksi, ellei jokin voima niitä estä sitä tekemästä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuo voima on taloudellinen valta, joka on kapitalistiluokan käsissä. Sosialistisessa yhteiskunnassa tuollaista eduskunnan ulkopuolista valtatekijää ei ole olemassa, koska tuotanto- ja rahoitusvälineet ovat kansan kollektiivisessa omistuksessa.

Kapitalistinen talousjärjestelmä ei ole yhteensovitettavissa kansanvallan kanssa. On valittava, kumpi on tärkeämpää: kapitalistinen talousjärjestelmä vai kansanvalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miksi otat pohdintasi oletusarvoksi kansallisvaltion olemassaolon myös järjestelmän muutoksen jälkeen? Kansallisvaltioonhan pätee sama kritiikki. Sekään ei puolusta kaikkien, vaan kansalaistensa etua.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kirjoituksessani voimme hyvin olettaa globaalin yhteiskunnan. Sanalla "eduskunta" viittaan koko alueen lainsäädäntöä harjoittavaan elimeen, en välttämättä pelkästään Suomen eduskuntaan. Yhtä hyvin kyseessä voisi olla maapallon eduskunta -- kutsuttiinpa sitä millä nimellä hyvänsä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Samaan tapaan voidaan ilmeisesti tulkita Suomen kansa maapallon kansaksi. Maapalloa vain kutsuttaisiin Suomeksi?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hyvä kirjoitus kapitalistista. Suomessa ei vaan taida olla yhtään kapitalistia. No jos oikein kaivetaan, kapitalisteja voisivat olla Antti Herlin ja Björn Wahlroos. Mitä ovat ne suomalaiset yhtiöt, jotka ovat kapitalistin määräysvallassa. Pörssiyhtiöistä niitä ei taida löytyä montaakaan.

Jos on vaikutusvaltaa, se ei välttämättä ole huono asia. Harvoin kapitalisti käyttää valtaansa väärin. Kapitalisti huolehtii yrityksensä ja sen työntekijöiden menestymisestä. Kun omistus on jakaantunut tuhansille omistajille (monikansalliset) valtaa käyttää ammattijohto, jolla ei ole "omaa lehmää ojassa". Nämä päätökset voivat olla työntelijöiden kannalta varsin kylmiä verrattuna kapitalistiin, joka on lähellä.
Joskus kapitalistikin joutuu pistämään pillit pussiin kun busines ei kannata.

Jännä juttu meissä suomalaisissa, ulkomaalainen kapitalisti hyväksytään mieluummin kuin suomalainen. Turun telakka on tästä hyvä esimerkki. Uudenkaupungin autotehdas ei tekisi yhtään autoa ilman saksalaista kapitalistia.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Hyvä, että tuot esille tuon seikan, jonka jätin mainitsematta: Suomessa valtaa käyttävät kapitalistit eivät välttämättä ole suomalaisia. Sillä voi olla jotain merkitystä jollekulle.

Jätin tuon mainitsematta, koska minulle on yks haile, minkämaalaiset kapitalistit Suomessa valtaa käyttävät. En usko, että kapitalistit tekevät päätöksiään kansallisuusmielisyyden pohjalta. En usko, että suomalaiset kapitalistit ajattelevat (kapitalistin roolissaan) Suomen kansan parasta yhtään sen enempää kuin muidenkaan maiden kapitalistit.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Suomessa puhutaan että tuloerot ovat kasvaneet. okei...
- jos jollain on sijoittaa pääomaa, hän odottaa sille tuottoa ja tämän alkuperäisen pääoman ja tuoton hän sijoittaa uudelleen jolloin raha tulee rahan luo ja tulot kasvavat
Toinen tekee töitä, ja tulot ovat mitä ovat ja ne menevät elämiseen ja vapaa-aikaansa. Tulot eivät kasva

Tuloerojen kasvuun varmasti myös vaikuttaa suomessa pienten yrittäjien runsas väheneminen 30 vuoden ajalta, raha ja palvelut/tuotteiden valmistus & myynti keskittyvät enemmän ja enemmän, joten normi duunarin ja ison konsernin johtajan väliin jää vähemmän eri tasoisia palkkaluokkia, ainakin kapitalisteina.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Suomessa ja muissa kapitalistisissa yhteiskunnissa on havaittavissa kahdenlaista tuloerojen kasvua:

1) Muutamat superrikkaat erottuvat muusta porukasta entistä selvemmin.

Tässä erossa ei ole kyse pelkästään kulutuskyvystä, vaan yhteiskunnallisesta vallasta. Nuo muutamat superrikkat ovat juuri niitä kapitalisteja, joista kirjoitin.

2) Huomattavan suuri pienituloisten joukko jää tulotasossa selvästi jälkeen tavallisista tallaajista eli keskinkertaisia tuloja saavista.

Tässä on kyse niinsanotusta suhteellisesta köyhyydestä, joka mittaa yhteiskunnan hajoamisriskiä. Kun yhteiskunnassa on kaksi isoa joukkoa, jotka poikkeavat toisistaan huomattavasti tuloiltaan, yhteistä elämäntapaa on vaikea löytää.

Vähitellen tuo johtaa myös arvojen erilaistumiseen, ja lopulta mahdollisesti yhteiskunnan hajoamiseen, koska yhteiskuntaa ei enää koeta yhteiseksi projektiksi.

...

Miksi yhteiskunta sitten jakautuu tuolla tavalla kahtia? Työllistämisestä ja sen mukana tulotasosta päättää pienilukuinen kapitalistien joukko. Nykyisellä teknologian ja sivistyksen tasolla näyttäisi kapitalistien kannalta optimaaliselta työllistää noin puolet Euroopan kansasta.

Muutama vuosi sitten katsoin tilastoista, että niin Suomessa, Saksassa, Ranskassa kuin UK:ssa noin puolet kansasta käy töissä ja toinen puoli ei. Tätä ei ole päätetty parlamenteissa, vaan suuryrityksissä (mukaan lukien pankit), vaikkakin epäsuorasti.

Kun pieni vähemmistö jakaa kansan kahtia työllistämällä toisen puoliskon ja jättämällä toisen puoliskon työllistämättä, ja samalla asettaa nuo puoliskot toisiaan vastaan veronmaksajien ja sosiaalitukien saajien rooleissa, näemme nykyisen yhteiskuntakehityksen. "Hajota ja hallitse..."

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään salaliitto, vaan yksinkertaisesti kapitalistisen talouden toimintamekanismit. Ei ole kapitalistien vallassa muuttaa näitä asioita, sillä he ovat kapitalistisen talouden toimintamekanismien armoilla aivan kuten työläisetkin.

Ainoa tapa muuttaa kehitystä oleellisesti on vaihtaa talousjärjestelmää.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

mä aikonaan pohdiskelin noita nimityksiä:
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/13021...

nykymaailmassa kukaan ei oikeasti tarvitse kapitalistia. nykyinen pankkijärjestelmä toimii niin että pankki synnyttää talletuksen ja luoton samaan aikaan. eli pankissa on nolla euroa kun menet ja otat miljoonan lainan.

pankkin taseen täytyy täsmätä, eli saatavia ja velkoja on saman verran. tilanne menee siis:
ennen lainan ottoa
Talletukset = 0
pankin myöntämät luotot = 0
0 = 0

Luoton ottamisen jälkeen:
Talletukset = 1 000 000
pankin myöntämät luotot = 1 000 000
1 000 000 = 1 000 000

Eli raha syntyi tyhjästä. Pankki voi siis luotottaa käytännössä rajattomasti uusia yrityksiä ilman talletuksia. Kapitalisti on siis tarpeeton.

Toisaalta myös valtio (ellei satu olemaan euromaa) voi tehdä saman. Antaa yrityksille ilmaista rahaa. Jos ne menestyvät, perii omansa pois. Elleivät menesty, unohtaa velat.

Elikkä käytännössä valtio voisi investoida kuinka paljon vain. Sille on kylläkin raja. Täystyöllisyydessä palkat nousevat ja työläinen tienaa saman minkä tuottaa, lisäarvoa ei synny. (Marx tuon kertoi.)

Eli valtio voi saattaa yhteiskunnan vain täystyöllisyyden tilaan, ei yli sen ellei oteta siirtolaisia paikkaamaan työvoimapulaa.

Marxin ja Keynesin aikaan tuo ei ollut mahdollista koska kultakanta. Eli rahan määrä oli sidottu kultavarantoihin. Sitä ei voinut luoda rajatta. Nyt voi.

Suomenpankin sivut rahan ja velan synnystä.
http://www.euro.fi/fi/ylakoulut/mita-raha-on/raha-...

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #11

Joskus jo aikoinaan mietin kuten blogissasi kirjoitit, että kun eduskunnassa puhutaan yrittäjistä, niin ajatuksissa on Nokia. Eli, kuten kirjoitit, ei ymmärretä yrittäjän ja kapitalistin eroa.

Kommentissasi kuvaamasi rahoitusmahdollisuus on myös hyvä. Ainoa rajoittava tekijä on ihmisten usko rahan arvoon. (Muutenkin nykyinen talousideologia on alkanut muistuttaa uskontoa. Kuukausittain mitataan kuluttajien luottamusta, ja jos luottamus romahtaa, taivas putoaa niskaamme. Velka on syntiä, säästö on vanhurskautta; taloudelliset realiteetit on Jumalan tahto; ensin pitää tässä elämässä leipoa kakkua, niin sitten tuonpuoleisessa sitä pääsee jakamaan jne...)

Muuten olen myös kirjoittanut ainakin jossain kommenteissa, vaikken ehkä vielä ihan omana bloginaan, että yhteiskunnan varaa parantaa palveluja ym. ei rajoita rahan määrä, vaan käytettävissä olevan työvoiman määrä.

Poliitikot eivät ymmärrä yhteiskunnan taloudesta paljoakaan, koska kuvittelevat sen olevan sama asia -- vain isommassa mittakaavassa -- kuin yksittäisen kotitalouden talous. Siksi kapitalistien on "talousasiantuntijoidensa" avulla niin helppo harhauttaa poliitikkoja.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Pieni harjoitus: Listaa 10 maailmanlaajuista keksintöä, jotka on tehty sosialistisessa ja ei-sosialistisessa maassa. Koska viimeksi ostit venäläisen kuluttajatuotteen?

No eihän kulutus tietenkään ole tärkeintä maailmassa, hyvinvointi ja vapaus ovat. Tunnet hyvin sosialistisen valtion, Pohjois-Korean, oloja. Olisitko itse mieluummin sosialistisen Pohjois-Korean kansalainen kuin kapitalistisen Suomen?

Entä luontoarvot. Kapitalistit joutuvat ahtaalle jos luonto saastuu. Totalitäärinen valtio priorisoi hyödyn. Öljystä valtio saa konkreettista tuloa, luonnon suojelusta on vain kuluja. Pietarin ja Kaliningradin jäteveden puhdistuksen saavat kapitalistit kustantaa jos haluavat. Öljyä ja kaasua kannattaa pumpata tundralla vaikka vähän luontoa tuhoutuu. Greenpeace on vihamielinen kapitalistisen lännen järjestö. jonka tarkoitus on vahingoittaa valtion taloutta.

Tässä tuli joitakin käytännön eroja sosialismin ja kapitalismin välillä vaikka ne eivät suoraan talousjärjestelmästä johdukaan. Kysymys on paljon laajempi, kysymys on yksilön oikeuksista ja vastuista.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #19

Sosialismin ja kapitalismin eroista luontoarvojen näkökulmasta olen kirjoittanut blogikirjoituksessani Maapallon elinkelpoisuuden säilyttäminen edellyttää sosialismiin siirtymistä

"Pieni harjoitus: Listaa 10 maailmanlaajuista keksintöä, jotka on tehty sosialistisessa ja ei-sosialistisessa maassa. Koska viimeksi ostit venäläisen kuluttajatuotteen?"

Mitä tekemistä Venäjällä on tässä yhteydessä? Et kai pidä Venäjää ja Neuvostoliittoa samana asiana?

Jätän tuon keksintöjen listaamisen kotitehtäväksi. Googlaamalla löytyy varmasti paljon jos oikeasti haluaa löytää. Laittaisin hakutermiksi vaikkapa "innovations made in soviet union". En kuitenkaan käytä omaa aikaani tällä erää tuohon. En tarvitse tilastoja sen todistamiseen, että 1+1=2. Uskon kyllä, että moni muu tarvitsee, ja saatan joskus kirjoittaa listauksen tuollaisista, mutta se olkoon oma blogikirjoituksensa.

"Kysymys on paljon laajempi, kysymys on yksilön oikeuksista ja vastuista."

Lyhyesti sanottuna sosialistisessa yhteiskunnassa ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet kun taas kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitsee rahanvalta.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Kapitalistit tekevät sitä työtä, jonka pitäisi olla eduskunnan ja muiden demokraattisesti valittujen elimien tehtävänä."

Älä nyt sentään. Ei Eduskunta pystyisi johtamaan Kone Oyj:tä paremmin kuin Antti Herlin, en usko. Toisaalta en ole kuullut, että Herlin olisi tehnyt kansanedustajille kuuluvaa työtä. Tai oikeastaan on yksi esimerkki kapitalistin puuttumisesta yhteiskunnalle kuuluvaan asiaan: John Nurmisen Säätiö.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Minkälainen olisi se kansan valitsema elin, joka tekisi päätökset demokraattisesti. Toistaiseksi annetut näytöt eivät vakuuta?

Käyttäjän markkujhhamalainen kuva
Markku Hämäläinen

Saivarteletko vain huviksesi? Ei kai Janne Kejo sitä tarkoittanutkaan että kapitalistit tekisivät niitä töitä mitä tekee hallitus ja eduskunta.

Mutta minusta on täysin päivän selvää kun vähänkin kuuntelee mikä on hallitusten suurin huoli, aina se päällimmäisenä oleva.

Se on huoli sijoittajien tekemisistä. Eli tästä käy hyvin selville että valtiovallat kautta kapitalismin ovat alisteisia sijoittajille.

Oikeastihan kansanvallassa kansalaisten kuuluu esittää valtiovalle tahtoaan ja halujaan, mutta jos seuraat vähänkin politiittisia puheita, kansan hyvinvointiin "ei ole varaa" "tässä taloudellisessa tilanteessa".

Eli kapitalistit sanelevat mitä millaista politiikkaa hallitusten tulee tehdä. Ja se on käytännössä sama kuin että he tekisivät sen itse.

Ja kaikilla yrityksillä on ammattimiehet jokaisella paikalla, eikä se riipu siitä onko yritys kapitalistien omistuksessa vai kansalaisten omistuksessa.

Kaikkihan riippuu vain siitä mitä halutaan ja miten toimintaa valvotaan.

Eli sosialismissa vaadittaisiin kansalaisilta aktiivisuutta toiminnan valvomiseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Markkinat ovat kaikkein demokraattisin päätöksenteon ohjaus. Mikään demokraattinen elin ei pysty vastaavaan. Voisivatko 200 kansanedustajaa tehdä kaikki päätökset sadantuhannen yrityksen puolesta?

Vastaus on: Ei!

Markkinoiden kuunteleminen tarkoittaa sitä, että tuotetaan sitä mitä ihmiset haluavat tai tarvitsevat. Suunnittelukomiteat puolestaan päättävät mitä niille sattuu mieleen tulemaan.

Jos markkinataloudessa jokin yritys ei kuuntele markkinoita, se tekee konkurssin. Suunnitelmataloudessa sellainen yritys voi jatkaa huonolaatuisten tai turhien tuotteiden tuottamista vaikka tuhat vuotta ja sellainen tulee äärimmäisen kalliiksi yhteiskunnalle, jonka resursseja tuhlataan.

Vielä 80-luvun lopulla, kun kävin Moskovassa, erään kalakaupan edessä oli 50 metrin pituinen jono. Minulla oli ylimääräisiä ruplia, jotka piti tuhlata ennen lähtöä, ja ajattelin, että ehkä sieltä saa kaviaaria tuliaisiksi. No, lähestyessäni pikkuhiljaa myyntitiskiä huomasin jo mikä oli homman nimi. Ilkeän näköinen mummeli seisoi ryppyotsaisena tiskin takana ja nakkeli vihaisesti asiakkaille tuotteen kerrallaan lyöden nyrkillä tiskiin ja huutaen: "SEURAAVA".

Kun saavuin tiskille kysyin venäjäksi onko teillä kaviaaria. Vastaus oli tulistunut "NJET" ja sitten nyrkin isku tiskiin "SLEDUJUSHIE". Asiakkaat olivat siinä(kin) kaupassa kuin raaka-ainetta myyntikiintiön saavuttamiseksi eikä palvelusta todellakaan oltu kuultu mitään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Se, että eniten maksava saa tahtonsa lävitse, ei ole demokratiaa. Se on markkinataloutta.

(P.S. Kiitos inspiraatiosta tähän blogikirjoitukseen; kirjoitit jossain aiemmassa kommenttiketjussa, että kapitalistit tekevät tärkeää yhteiskunnallista työtä.)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Miljoona ihmistä, jotka haluavat ostaa ne halvimmat vessapaperit, ovat "eniten maksavia" verrattuna yhteen Jaguarin ostajaan. Noiden miljoonan ihmisen tarvetta kuunnellaan herkällä korvalla. Se on markkinataloutta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #17

Vessapaperi on hyvä esimerkki halvasta välttämättömyystuotteesta, jonka avulla on helppo tehdä propagandaa avointa sosialistista yhteiskuntaa kuten vaikkapa Venezuelaa vastaan muutama vuosi sitten.

Suhteellisen pienellä summalla voidaan ostaa kaupat puolityhjiksi tai tyhjiksi vessapaperista ja revitellä sitten mediassa miten sosialistinen yhteiskunta ei pysty tarjoamaan edes vessapaperia kansalaisilleen.

Tuo on yksi syy siihen, miksi Pohjois-Korea on niin suljettu. Siellä ei haluta mahdollistaa tuon sortin sabotaasia.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #21

Ohitit ehkä epähuomiossa kysymykseni kommentissa #19

"Olisitko itse mieluummin sosialistisen Pohjois-Korean kansalainen kuin kapitalistisen Suomen?"

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #22

Asia on ollut harkinnan alla jo jonkin aikaa. En ole vielä päätynyt lopulliseen johtopäätökseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #21

"Suhteellisen pienellä summalla voidaan ostaa kaupat puolityhjiksi tai tyhjiksi vessapaperista ja revitellä sitten mediassa miten sosialistinen yhteiskunta ei pysty tarjoamaan edes vessapaperia kansalaisilleen."

Kuinka epätoivoinen yritys sinulta!

Tuo vessapaperi on todellakin yksi niistä tuotteista, joista sosialistisissa yhteiskunnissa yleensä on ollut pula, mutta se ei todellakaan johdu siitä, että joku olisi propagandatarkoituksessa jatkuvasti ostanut kaikki kaupat tyhjiksi vessapaperista.

Kirjoitin ylemäpänä toisessa kommentissa kokemuksistani Moskovassa 80-luvun loppupuolella. Siellä oli siihen aikaan jo useita kuukausia vallinnut sokeripula. Sokeria oli yleensä ollut saatavilla, mutta se oli vain yhtäkkiä loppunut eikä sitä saanut mistään. Oliko joku sabotööri sokeritkin ostanut kellariinsa koko kaupungista?

Tällaiset tilanteet ovat suoranaista seurausta sosialismin toimimattomuudesta ja heikkoudesta mitä tulee hyödykkeiden tuotantomäärien suunnitteluun ja ennen kaikkea jakeluun. Takaan sinulle, ettet löydä Suomesta yhtään markettia, jossa ei olisi sokeria tai vssapaperia.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Lyhyesti sanottuna sosialistisessa yhteiskunnassa ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet kun taas kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitsee rahanvalta."

Koskeeko tuo vai tavoiteltavaa sosialistista ihanneyhteiskuntaa. Jos se on jo realismia, voisitko mainita jonkun esimerkin (P-Korea, Venezuela, Kuuba, Kiina) jossa ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ja raha ei merkitse mitään?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Jos tarkoitat yhtäläisillä oikeuksilla esimerkiksi sitä, että työnjakoa ei ole, niin sellainen yhtäläisyys vallitsee vain anarkiassa.

Oikeudet ja velvollisuudet kulkevat käsi kädessä: jotta kansa voi nauttia hyvinvoinnista, kansan pitää luoda se hyvinvointi.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa yksilö voi ostaa hyvinvoinnin jos hänellä on riittävästi rahaa, ja sillä ei ole väliä, miten hän on rahansa hankkinut. "Joku muu" luo työllään sen hyvinvoinnin, jota sitten rahalla ostetaan.

Sosialistisessa yhteiskunnassa vallitsee tasa-arvo: kaikki saavat hyvinvointia ja kaikkien on annettava työpanoksensa.

Tässä Pohjois-Korean perustuslain osio yksilön perusoikeuksista ja -velvollisuuksista:

"CHAPTER V. FUNDAMENTAL RIGHTS AND DUTIES OF CITIZENS

Article 62.
The requirements for becoming a citizen of the Democratic People’s Republic of Korea are defined by the Law on Nationality.
A citizen is under the protection of the Democratic People’s Republic of Korea regardless of domicile.
Article 63.
In the Democratic People’s Republic of Korea the rights and duties of citizens are based on the collectivist principle: “One for all and all for one.”
Article 64.
The State shall effectively guarantee the genuine democratic rights and freedoms as well as the material and cultural well-being of all its citizens.
In the Democratic People’s Republic of Korea the rights and freedoms of citizens shall be amplified with the consolidation and development of the socialist system.
Article 65.
Citizens enjoy equal rights in all spheres of State and public activity.
Article 66.
All citizens who have reached the age of 17 have the right to elect and to be elected, irrespective of sex, race, occupation, length of residence, property status, education, party affiliation, political views or religious belief.
Citizens serving in the armed forces also have the right to elect and to be elected.
A person who has been disenfranchised by a Court decision and a person legally certified insane do not have the right to elect or to be elected.
Article 67.
Citizens are guaranteed freedom of speech, the press, assembly, demonstration and association.
The State shall guarantee the conditions for the free activities of democratic political parties and social organizations.
Article 68.
Citizens have freedom of religious belief. This right is granted through the approval of the construction of religious buildings and the holding of religious ceremonies.
Religion must not be used as a pretext for drawing in foreign forces or for harming the State or social order.
Article 69.
Citizens are entitled to submit complaints and petitions.
The State shall investigate and deal with complaints and petitions impartially as stipulated by law.
Article 70.
Citizens have the right to work.
All able-bodied citizens may choose occupations in accordance with their wishes and skills and are provided with stable jobs and working conditions.
Citizens work according to their abilities and are paid in accordance with the quantity and quality of their work.
Article 71.
Citizens have the right to relaxation. This right is ensured by the establishment of working hours, and the provision of holidays, paid leave, accommodation at health resorts and holiday homes at State expense and by a growing network of cultural facilities.
Article 72.
Citizens are entitled to free medical care, and all persons who are no longer able to work because of old age, illness or physical disability, and seniors and minors who have no means of support are all entitled to material assistance. This right is ensured by free medical care, an expanding network of hospitals, sanatoria and other medical institutions, State social insurance and other social security systems.
Article 73.
Citizens have the right to education. This right is ensured by an advanced educational system and by the educational measures enacted by the State for the benefit of the people.
Article 74.
Citizens are free to engage in scientific, literary and artistic pursuits.
The State shall grant benefits to inventors and innovators.
Copyrights, inventions and patents shall be protected by law.
Article 75.
Citizens have freedom of residence and travel.
Article 76.
Revolutionary fighters, the families of revolutionary and patriotic martyrs, the families of soldiers of the People’s Army and soldiers disabled on duty enjoy the special protection of the State and society.
Article 77.
Women are accorded equal social status and rights with men.
The State shall afford special protection to mothers and children by providing maternity leave, reduced working hours for mothers with several children, a wide network of maternity hospitals, creches and kindergartens, and other measures.
The State shall provide all conditions for women to play their full roles in society.
Article 78.
Marriage and the family shall be protected by the State.
The State pays great attention to consolidating the family, the basic unit of social life.
Article 79.
Citizens are guaranteed inviolability of the person and the home, and privacy of correspondence.
No citizen can be placed under control or arrest nor can a citizen’s home be searched without a legal warrant.
Article 80.
The Democratic People’s Republic of Korea shall grant the right of asylum to foreign nationals persecuted for struggling for peace and democracy, national independence and socialism or for the freedom of scientific and cultural pursuits.
Article 81.
Citizens shall firmly safeguard the political and ideological unity and solidarity of the people.
Citizens shall cherish their organization and collective and work devotedly for the good of society and the people.
Article 82.
Citizens shall strictly observe the laws of the State and the socialist standards of life and defend their honour and dignity as citizens of the Democratic People’s Republic of Korea.
Article 83.
Work is the noble duty and honour of a citizen. Citizens shall willingly and conscientiously participate in work and strictly observe labour discipline and working hours.
Article 84.
Citizens shall take good care of the property of the State and social, cooperative organizations, combat all forms of misappropriation and waste and manage the nation’s economy diligently as the masters.
The property of the State and social, cooperative organizations is inviolable.
Article 85.
Citizens shall constantly increase their revolutionary vigilance and devotedly fight for the security of the State.
Article 86.
National defence is the supreme duty and honour of citizens.
Citizens shall defend the country and serve in the armed forces as required by law."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaunista tekstiä, mutta mikä on käytäntö?

(Article 75.
Citizens have freedom of residence and travel.)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kerro vielä, miksi pohjois-korealaisia turisteja ei käy Suomessa kun taas etelä-korealaisia käy runsaasti. Onko meillä huono maine turistikohteena?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Investoinneista ei päätä kapitalisti,vaan kapitalistin asiakas joka on kapitalistinkin pomo,eikä muita pomoja ole itse asiassa kenelläkään,,kuluttajat päättää kaikesta !

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Ensimmäinen ajatukseni tässä kohtaa on, että miksi kaikki aina sanovat, että sosialistisessa järjestelmässä kansa päättää? Mikä on ollut käytäntö kaikissa kokeiluissa?

Ja miksi nykyisessä järjestelmässä demokraattisesti valitut henkilöt eivät ole toimineet paremmin kansan hyväksi esim. 2008 jälkeen? Ja jos vastaus on, että henkilöt/toiminta on "mätää", niin miksi se olisi samojen ihmisten toimesta mitään muuta toisessa järjestelmässä?

Lisäksi on minusta hyvin erikoista, että et näy eroa paikallisen "patruunan" ja hyvin etäisen suuren omistajan välillä, siis käytännön elämässä ja toimissa.

Mitä mieltä olet, onko meidän suurempi ongelma liialliset kotimaiset kapitalistit, vai liian vähät pääomat tässä maassa? Miksi näin?

Sitten listä kysymyksiä, jotka esitin jo aiemmin toisessa blogissa...

Sitten muutama jatkokysymys muille lukijoille.
1. Voiko sosialistista järjestelmää toteuttaa ilman totalitarismia, tai siihen suuntaan ajautumista?
2. Mikä tai kumpi tällä hetkellä meillä lännessä oikeasti on pettänyt, tai on pettämässä?
3. Jos meillä olisi oikeasti kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä, niin olisiko velka tai muut tämän hetken ongelmat oikeasti niin suuria ongelmia?
4. Kumpaan järjestelmään "too big to fail", yhteisvastuut, "pakko tehdä näin tai heinäsirkat tulevat" ajattelu enemmän kuuluu?
5. Ymmärrän ajatukset, että humanitääristä kriisiä estetään, mutta onko nyt tehny oikeasti ja ainoastaan näin?
6. Mitä siis on harrastettu?
7. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai paremmin?

Ja lopuksi vielä yksi pohdinta, miksi vasemmisto on niin vahvasti avoimien rajojen ja globalisaation puolesta, kun se juuri antaa "rosvokapitalisteille" entistä suuremman mahdollisuuden harjoittaa "ryöstökapitalismia"?

Lähtökohtaisesti suljetummat rajat ja siten suuremman kontrollin piirissä oleva järjestelmä rajoittaisi kapitalistien ja pääomien valtaa.
Tämä on ristiriita, joka aina hetkittäin tuntuu erikoiselta, ellei sitten takana ole usko keskitettyyn globaaliin ja totalitaariseen hallintoon, muuta selitystä en ole vielä keksinyt.
Ehkä joku voi sen nyt antaa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Jani, iskit ytimeen. Sosialismissa kansa EI PÄÄTÄ.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset