*

jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Yhteiskuntamme suuria valheita: Kehitysapu

Yksi yhteiskuntamme laajimmalle levinneitä ja vaikutuksiltaan merkittävimpiä valheita on kehitysaputarina.

Tuo tarina kertoo, että kehitysmaiden ihmiset ovat alkeellisia ja tietämättömiä ja heitä on liikaa, mikä puolestaan myös johtuu heidän tyhmyydestään ja tietämättömyydestään, ja tämän takia heidän elämänolosuhteensa ovat niin kurjia.

Edelleen tarina kertoo, että kehittyneet maat jalomielisesti avustavat kehitysmaita omalla kustannuksellaan niin hyvin ja paljon kuin pystyvät, mutta että mikään avun määrä ei riitä niin kauan kuin ne kehitysmaiden ihmiset ovat niin alkeellisia.

Totuus on toisenlainen, jossain mielessä päinvastainen, mutta ennen kuin mennään siihen, mietitään, miksi meille syötetään sellaista soopaa kuin tuo kehitysaputarina.

Päällimmäinen syy on se, että me emme hermostuisi siitä mitä maailmassa ja ennen kaikkea omassa yhteiskunnassamme tosiasiassa tapahtuu. Tuon tarinan varjossa voimme kuvitella, että me itse luomme oman elintasomme omalla työllämme ja että kaikki on hyvin meidän omassa yhteiskunnassamme.

Tarinan lähtökohtaiseksi motivaatioksi voisi siis tulkita sen, että meidän omassa yhteiskunnassamme halutaan kaiken jatkuvan kuten ennenkin.

Suurin osa tuon kehitysaputarinan levittäjistä uskovat vilpittömästi siihen, että se on totta. Kun tuo tarina on aikoinaan saanut vankan jalansijan kansan mielissä, kansa kaiuttaa sitä toisilleen vuosikymmenestä toiseen, ja tarinan murtaminen on erittäin vaikeaa. Usko alkaa olla valunut jo selkäytimen tasolle.

Mikä sitten on totuus? Totuus on se, että kehittyneiden maiden kapitalistit tuovat kehitysmaista valtavan riistosaaliin, josta he jakavat osan oman maansa työväenluokan kanssa. Tämä myötävaikuttaa siihen, että kehittyneiden maiden työväenluokka pysyy tyytyväisenä elintasonsa suhteen, ja kehitysaputarinalla annetaan vielä psykologinen palkinto päälle kun uskotellaan kansalle, että tuo elintaso on luotu pelkästään omalla työllä.

Kehitysaputarinassa on myös selvä rasistinen maku. Osa tuota edellämainittua psykologista palkintoa koostuu juuri valkoihoisen ihmisen – vaikka sitten riistetynkin – ylemmyydentunteesta muunvärisiä kohtaan.

Uusimpien laskelmien mukaan kehitysmaat avustavat taloudellisesti kehittyneitä maita noin 3 kertaa niin paljon kuin kehittyneet maat avustavat kehitysmaita.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään rahasta. Vuosittain noin 10 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään sen takia, että ruokaa ei jaeta tarpeen mukaan, vaan se myydään eniten tarjoaville. Tämä koskee myös ruokaa, joka on tuotettu lähellä nälkään kuolevia ihmisiä.

Esimerkiksi huomattava määrä kehitysmaissa kalastettavasta kalasta päätyy eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten koirien ja kissojen ruoaksi samalla kun kehitysmaiden ihmiset kuolevat nälkään.

Suuret ruoka-alan yritykset vuokraavat viljelysmaata kehitysmaista tuottaakseen roskaruokaa kehittyneiden maiden ihmisille samalla kun pellon laidalla paikallisväestö kuolee nälkään.

Miten tämä sitten pystyy tapahtumaan? Miksi kehitysmaat sallivat tämän? Kyseisissä kehitysmaissa valta ei ole kansalla, vaan suuryritysten omistajilla. Tällöin kyse on vain bisneksestä ja paikallisten kapitalistien rikastumisesta nälkään kuolevien köyhien kustannuksella. Se ei ole periaatteessa yhtään sen kummallisempaa kuin että Suomessa pienennetään vähävaraisten sosiaalitukia, jotta yritysten omistajat voisivat kuitata entistä suuremmat voitot.

Niissä kehitysmaissa, joissa valtaa käyttää valtionpäämies tai muu pieni piiri – jopa demokraattisesti valittu – kehittyneiden maiden suuryritykset käyttävät niinsanottuja taloudellisia palkkamurhaajia (economic hitman) kiristämään noita henkilöitä niin että he sallivat ulkomaisten yritysten viedä maasta esimerkiksi raaka-aineita pilkkahintaan. Teknisenä toteutuskeinona käytetään kehitysmaan ylivelkaannuttamista ja sitten kuitataan luonnonvaroja velan korkoina.

Demokraattisesti(kin) valituille päättäjille annetaan valinta: joko teet niin kuin pyydämme ja saat siitä pienen kasan miljoonia itsellesi ja sukulaisillesi, tai sitten et tee niin kuin pyydämme ja kuolet jossain onnettomuudessa lähitulevaisuudessa. Moni päättäjä taipuu tuollaisessa tilanteessa, ja miksei taipuisi? Taipumattomuus vain johtaisi johtajanvaihtoon ja lopulta johtajaksi tulee henkilö, joka taipuu kiristyksen edessä.

 

Lähteitä:

Aid in reverse: how poor countries develop rich countries

 

The global fight for food: a battle of narratives

 

Confessions of an economic hitman

 

The End of Poverty

 

Capitalism & Racism

 

Africa is not poor, we are stealing its wealth

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

50-vuotta annettua kehitysapua todistaa; kehitysapu on ikuisuusprojekti. Kyseinen apu ohjattava Punaiselle ristille katastrofien hoitoon, jota ei saajamaiden valtiaat hallitse.

Rauno Partanen

Punainen Risti, mainio idea.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000937326.html

Toki juuri Suomen PR on ihan eri puusta veistetty.

Jukka Ahokas

Jos ja kun ongelma on kapitalismi niin ei sitä millään avuilla ratkaista.ne ovat vain yritystä korjata ja tekohengittää kapitalismia joka on tullut tiensä päähän tai ainakin ihmiskunnan kanssa yhteisen tien päähän.on ihmiskunnasta kiinni kunpi tuhoutuu ihmiskunta vai kapitalismi!vaikka voin olla turhan toiveikaskin sen suhteen että vielä olisi mahdollisuus.silti haluan uskoa niin sillä muuta ei ole!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset