*

jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Asiat kiistelevät – eivät ihmiset?

Koulussa opetettavan lapsenuskon mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sananvapauteen kuuluu, että asiat kiistelevät, eivätkä ihmiset.

Moni tuntuu uskovan, että noin todella tapahtuu, ja tuo usko ilmenee mielenkiintoisella tavalla. Moni on nimittäin sitä mieltä, että jos jokin tietty näkökanta tuodaan esille yhteiskunnallisessa keskustelussa vaikkapa 10000 kertaa päivässä, ja sille vastakkainen kanta 5 kertaa, niin silloin tilanne keskustelussa on tasan 1-1, koska molemmat kannat on tuotu esille.

(Minua on esimerkiksi kritisoitu siitä, että toistan Pohjois-Koreaa koskevia näkemyksiäni niin usein. Ilmeisesti jotkut ovat siis sitä mieltä, että keskustelussa ei tarvitsisi esittää näkemyksiä 10000-5, vaan 10000-1 riittäisi ihan hyvin.)

Tuolle koulussa opetettavalle lapsenuskolle on tietysti historiallinen taustansa olemassa, mutta en ole siihen erityisemmin perehtynyt. Näyttää kuitenkin siltä, että siinä oletetaan, että yhteiskunnallinen keskustelu on tieteellistä keskustelua, jossa argumentin vaikutus ei riipu siitä, montako kertaa se toistetaan.

Tuollainen oletus juontaa ilman muuta juurensa ajalta ennen yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja laajalle levinnyttä lukutaitoa ja joukkotiedotusvälineitä.

Tuollainen idealistinen näkemys ei välttämättä päde enää edes tieteenteon käytännössä, ja missään tapauksessa se ei päde joukkotiedotusvälineiden välityksellä käytävässä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa argumentit vaikuttavat samalla tavalla kuin kaupalliset mainokset: eniten toistettu väite voittaa. Sisällöllä ei ole niin väliä.

Me ihmiset emme ole immuuneja suggestioille emmekä hypnoosille emmekä varsinkaan sille, mitä kuvittelemme toistemme ajattelevan.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niinsanottu länsimainen sananvapaus tarkoittaa sitä, että eniten maksava saa äänensä kuuluville ja kantansa hyväksytyksi. Toisin sanoen se tarkoittaa rahanvaltaa.

 

”Länsimainen vapaus” tarkoittaa rahanvaltaa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset