jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä

1. Terminologiaa


Tavara

Arkikielessä sana 'tavara' herättää mielikuvan fyysisestä esineestä. Marxilaisessa talousteoriassa tavara tarkoittaa kuitenkin mitä tahansa tuotetta, joka on valmistettu markkinoilla myytäväksi. Esimerkiksi hiustenleikkuu ja junamatka ovat myös tavaroita marxilaisessa terminologiassa.

(Jos joku hämmästelee sitä, että marxilaisessa talousteoriassa on markkinat, niin kerrottakoon, että Marx analysoi kapitalistista taloutta, ei sosialistista.)


Arvo ja hinta

On tärkeää ymmärtää terminologinen ero uusliberalistisen taloustieteen ja marxilaisen taloustieteen välillä.

Uusliberalistisessa taloustieteessä arvo ja hinta ovat synonyymeja -- ne tarkoittavat samaa, ovat saman käsitteen kaksi eri nimeä.

Marxilaisessa taloustieteessä arvo ja hinta sen sijaan tarkoittavat kahta eri asiaa -- ne ovat kahden eri käsitteen nimiä. Arvo ei ole sama kuin hinta. Arvo ei myöskään ole sama asia kuin käyttöarvo; nekin ovat kaksi eri käsitettä.


Arvon määritelmä marxilaisessa taloustieteessä (ns. Työarvoteoria) 

Tavaran (tuotteen) arvo tarkoittaa sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää.

Ylläolevaa arvon määritelmää kutsutaan Työarvoteoriaksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että marxilaisessa taloustieteessä se ei ole teoria, vaan määritelmä. Työarvoteorian kehittivät Marxia aiemmat taloustieteilijät ja heille arvo ja hinta olivat synonyymeja. Heille työarvoteoria oli ilmeisesti teoria, mutta marxilaisessa talousteoriassa arvo ja hinta ovat eri käsitteitä ja tässä kontekstissa työarvoteoria on ymmärrettävä arvon määritelmäksi.

Näin ollen ei ole mitään mieltä kysyä, mistä tiedetään, että tavaran arvo on sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää. Se tiedetään siitä, että tavaran arvo tarkoittaa sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää.


Mitä tarkoittaa yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä?

Yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä on se koko yhteiskunnan mittakaavassa pienin mahdollinen työmäärä, joka tarvitaan tavaran valmistamiseen.

Yksittäisen tavaran arvo ei siis riipu siitä, paljonko juuri sen kappaleen valmistamiseen on sattunut kulumaan työaikaa. Tavaran arvo ei tuplaannu siitä, että sen valmistelussa hidastellaan ja tuhlataan aikaa niin, että siihen lopulta kuluu kaksi kertaa niin paljon kuin olisi välttämätöntä.
 

2. Lisäarvoteoria


Kaiken kaikkiaan tavarat myydään arvoaan vastaavasta hinnasta

Kaikilla tavaroilla on tietty yhteenlaskettu arvo. Kaikilla tavaroilla on myös tietty yhteenlaskettu hinta. Näin ollen arvon ja hinnan välillä on olemassa tietty suhde. Jotkin tavarat myydään arvoaan alemmasta hinnasta ja jotkut arvoaan suuremmasta hinnasta, mutta viimekädessä kaikki tavarat myydään kaikista tavaroista. Raha toimii vain tuon vaihdon välittäjänä.


Työntekijä myy työnantajalle työvoimansa, ei työtä

Marxia edeltävä taloustiede ei ollut kyennut ratkaisemaan hinnanmuodostuksen arvoitusta, koska se lähti liikkeelle siitä ajatuksesta, että työläinen myy työnantajalle työnsä.

Jos noin olisi ja kysyttäisiin, mikä on sen työn arvo, niin osoittautuisi, että sillä on kaksi eri arvoa. Toinen arvo on se palkka, jonka työläinen saa työstään ja toinen arvo on se arvonlisäys, jonka tuo työ tuo työnantajalle (josta osana on tietysti palkka).

Tuo mysteeri jäi ratkaisematta aina siihen asti, kunnes Marx kehitti kapitalistisen talouden analyysinsa. Avain tuon mysteerin ratkaisemiseen on siinä, että työläinen ei myy työtään, vaan työvoimaansa. Työ syntyy vasta sitten kun työnantaja käyttää ostamaansa työvoimaa ja tämä työ syntyy työnantajan omistukseen. Tämän eron valtava merkitys näkyy jäljempänä.


Työvoimakin on tavara

Työvoima on erottamattomasti kiinni työläisen persoonassa. Työvoiman valmistus on työläisen valmistusta. Miten työläinen valmistetaan ja mitä hänen valmistamisekseen tarvitaan?

Työläisen, työvoiman, valmistamiseen tarvitaan kaikki se, mitä työläinen normaalisti kuluttaa kehdosta hautaan pysyäkseen työkykyisenä sukupolvesta toiseen.

Se, mitä pidetään normaalina tai välttämättömänä kulutustasona, saa miniminsä biologisista olemassaolon ehdoista ja asettuu käytännössä sitä korkeammalle tasolle sen mukaan, mitä kulloisessakin yhteiskunnassa pidetään normaalina ja asianmukaisena. Nykyään esimerkiksi kännykän omistaminen tai koulunkäyminen ei ole luksusta, vaan sitä pidetään samalla tavalla normaalina kuin ruoan syömistä.


Palkka on maksu työvoimasta, ei työstä

Työvoimakin on tavaraa ja tavarat myydään ja ostetaan suuressa mittakaavassa arvoaan vastaavasta hinnasta. Niinpä palkka vastaa työvoiman arvoa. Ei tietenkään jokaisen työläisen palkka erikseen, mutta suuressa mittakaavassa yhteenlaskettuna.

Mikä sitten on työvoiman arvo? Se on työvoiman valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittava työmäärä. Ja mikä tuo työmäärä sitten on? Se on niiden tavaroiden valmistamiseen tarvittava työmäärä, joita kuluttamalla työläinen pysyy työkykyisenä sukupolvesta toiseen.

Elämänkaarensa aikana työläinen kuluttaa tietyn määrän tavaroita elääkseen työkykyisenä työläisenä ja noiden tavaroiden valmistamiseksi pitää toisten työläisten tehdä tietty määrä työtä.

Näin ollen työläisen työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on periaatteessa laskettavissa. Sanotaan, että se on vaikka 4 tuntia. Toisin sanoen muiden työläisten pitää tehdä työtä 4 tuntia valmistaakseen ne tavarat, joita kuluttamalla meidän työläisemme pysyy työkykyisenä yhden työpäivän ajan.

Työlaisemme työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on siis 4 työtuntia ja niinpä hän saa palkan, jolla hän voi ostaa tuotteet, joiden valmistamiseksi muut työläiset ovat tehneet 4 tuntia töitä.

Mutta kuinka monta tuntia meidän työläisemme on tehtävä töitä saadakseen yhden päivän palkan?

Ei suinkaan 4 tuntia, vaan tyypillisesti 8 tuntia!

Työläisemme tekee siis töitä 8 tuntia ja saa palkan, jolla hän voi ostaa tuotteet, joiden valmistamiseksi on tehty työtä 4 tuntia.

Mihin katoavat työläisemme tekemien 8 työtunnin arvosta ne 4, jotka eivät ole hänen palkassaan? Ne jäävät työnantajalle voitoksi. Tätä kutsutaan lisäarvoksi.


Lisäarvo

Työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on, sanokaamme, 4 työtuntia ja työläinen saa sitä vastaavan palkan, mutta työläisen on palkkansa saadakseen tehtävä töitä, sanokaamme, 8 tuntia. Työläinen tuottaa työnantajalle oman palkkansa puolessa työpäivässä ja toisen puolen työpäivästään hän tahkoaa voittoa työnantalle.

Lisäarvo on se arvo, jonka työläisen tekemällä työllä on hänen palkkansa yli. Lisäarvo muodostaa työnantajan voiton.

Yllä on käytetty esimerkkinä 8-tuntista työpäivää, josta lisäarvo muodostaa 4 tuntia. Tämä on sopusoinnussa tilastotietojen kanssa. Nykyään länsimaissa työnantajat anastavat itselleen noin puolet tehdyn työn arvosta ja vain toinen puoli maksetaan palkkoina.
 

3. Käytännön merkitys


Kuten ylläolevasta huomaamme, työpäivän pituus on aivan ratkaisevassa osassa lisäarvon muodostamisessa. Lisäarvo on arvo, jonka työnantaja anastaa työläiseltä.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tämä on aivan laillista ja siihen on totuttu vuosisatojen aikana niin, että useimmat eivät näe siinä mitään outoa. Se ei kuitenkaan ole mikään argumentti kapitalistisen järjestelmän puolustamiseksi. Orjuuden aikakaudella orjatkin olivat niin tottuneita orjuuteen, ettei useimmat nähneet siinä mitään outoa.

Työväenliikkeen alkuaikoina taistelu työpäivän pituudesta oli kaikkein tärkein taistelukysymys. Sadan vuoden aikana, 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle, työpäivän pituus saatiin kutakuinkin puolitettua. Jopa 16-tuntisesta työpäivästä päästiin 8-tuntiseen työpäivään.

Mutta mitä tapahtui työpäivän pituudelle seuraavien sadan vuoden aikana? Ei mitään! Työpäivän pituus on edelleen 8 tuntia. Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista niin, että työnantajat ovat hallitsemansa mediavoiman avulla lietsoneet työläiset kuluttajiksi, joille kuluttaminen on tärkeämpää kuin vapaa-aika.

Työnantajille on ehdottoman tärkeää, että työläisten kulutus ja työnteon määrä kasvaa, koska työnantajien voitot syntyvät tästä. Sivutuotteena on sitten se, että maapallon kantokyky ylittyy.

Työväenliikkeen olisi käytävä keskuudessaan arvokeskustelua ja palattava vaatimukseen työpäivän lyhentämisestä. Kuluttamisen maksimoimispyrkimyksistä on luovuttava; kulutuksen taso on jo riittävä. Seuraavaksi on alettava panostaa elämänlaatuun esimerkiksi vapaa-aikaa lisäämällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset