jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Miksi Korea on jaettu Pohjois-Koreaan ja Etelä-Koreaan?

Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa. Toisessa maailmansodassa Japani oli liittoutunut Saksan kanssa (kuten oli myös Italia ja Suomi). Vuoden 1945 loppukesästä alkoi vaikuttaa selvältä, että Japani tulisi häviämään sodan.


Saksan, Italian ja Japanin ym. vastaiset ns. liittoutuneet pitivät sisällään mm. USA:n ja Iso-Britannian sekä Neuvostoliiton.

Kun Japanin antautuminen alkoi vaikuttaa selviöltä, USA onnistui saamaan Jaltan konferenssissa itselleen oikeuden vastanottaa Japanin antautumisen Korean niemimaalla.

USA ei tuolloin edes hallinnut Korean niemimaata. USA:lle oli kuitenkin mitä tärkeintä hankkia sillanpääasema Korean niemimaalla. Siitä sillanpääasemasta voisi sittemmin hyökätä kohti Kiinaa ja Neuvostoliittoa.

USA onnistui ennen toisen maailmansodan päättymistä saada osan joukoistaan Korean eteläosiin ja vastaanottamaan Japanin antautumisen.

Korean niemimaa oli sodan päättyessä kahden tahon miehittämä. Eteläistä osaa miehitti USA ja pohjoista osaa Neuvostoliitto.

Rauhansopimus edellytti miehittäjien poistumista maasta sodan päätyttyä. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei noudattanut sopimusta eikä poistunut Koreasta.

USA pystytti Korean eteläosaan saman hallinnon, joka siellä oli ollut ennestään. Samat japanilaisten laatimat lait olivat voimassa samojen japanilaisten valvomina.

Muutama vuosi sodan päättymisen jälkeen USA onnistui saamaan "kansanvälisen yhteisön" (YK) hyväksymään, että Etelä-Korea olisi muka itsenäinen valtio.

Näin Etelä-Koreasta tuli USA:n nukkehallitus ja sotilastukikohta ja tämä on jatkunut tähän päivään asti.

USA on toisen maailmansodan päättymisestä lähtien (tai oikeastaan jo hieman ennen sitä) pyrkinyt saamaan Korean niemimaalla sillanpääaseman, josta hyökätä Kiinaa ja Neuvostoliittoa (nyk. Venäjä) vastaan.

Tarkemman kuvan saamiseksi suosittelen lukemaan teoksen "The US Imperialists Started the Korean War",  joka on ladattavissa maksutta sivulta http://www.korean-books.com.kp/en/search/?page=book välilehti 5.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset