jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Minä ja Pohjois-Korea – WTF??

Muutama kaverini on sanonut tällä palstalla, että olen (muuten) ihan fiksu tyyppi, mutta nuo Pohjois-Korea -juttuni ovat käsittämättömiä.

Mistä siis on kyse noissa Pohjois-Korea -jutuissa?

Minua hämmentää se, että tätä asiaa tarvitsisi ylipäätään selittää. Minusta sen pitäisi olla päivänselvä asia jokaiselle ihan selittämättäkin.

Pohjois-Korea – niinkuin jokainen sosialistinen yhteiskunta – perustuu kollektivismiin eli koko porukan keskinäiseen solidaarisuuteen. Jokaiselta kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Mikä tuossa on niin hirvittävää? Sekö, että pitäisi antaa kykyjensä mukaan, vaiko se, että pitäisi saada tarpeidensa mukaan?

Kapitalistisen yhteiskunnan unelma, johon meidät kasvatetaan pikkulapsesta asti, on se, että annamme vähemmän kuin kykyjemme mukaan ja saamme enemmän kuin tarpeidemme mukaan ja tällä tavalla rikastumme.

Jokainen älykäs henkilö ymmärtää, että tuollainen ”amerikkalainen unelma” voi toteutua vain vähemmistölle – ja silloinkin vain enemmistön kustannuksella.

Mutta moniko meistä on niin älykäs, että tajuaisi tämän? Ehkä noin 2% porukasta. Loput 98% kuvittelee, että ”jokainen” voi rikastua riistämällä ”kaikkia muita” (vaikkei asiaa tavallisesti näillä termeillä ilmaistaisikaan). Tuntuu oikeasti siltä, että valtaenemmistö kuvittelee, että joka iikkaa kohti on olemassa vähintään 50 "muuta", joita hyödyntämällä voisi rikastua.

Mutta oikeasti... jos joku on kiinnostunut matematiikasta pienimmässäkään määrin... Onko tosiaan niin, että jokaista kohti on olemassa 50 muuta? Onko tosiaan niin, että henkilöitä on olemassa yli 50 kertaa niin paljon kuin heitä on olemassa?

Kuinka typerä ihmisen pitää olla kuvitellakseen tuollaista? Ehkä hänen pitää olla taloustieteen professori?

Alla olevissa linkeissä olen kuvaillut joitain niistä typeryyksistä, joihin meidät kapitalistisen yhteiskunnan kasvatit opetetaan uskomaan. Pikkulapsesta asti meidät opetetaan uskomaan mahdottomuuksiin, joihin ei kukaan selväjärkinen uskoisi, mikäli niihin törmäisi vasta aikuisena eikä olisi niitä oppinut jo pikkulapsena.

 

Kapitalismin kannattajan iltasatu

Kapitalistin iltasatu nro 2 – Köyhyysongelma

Kapitalistin iltasatu nro 3 – Orjien ja orjaisäntien yhteinen etu

Kapitalistin iltasatu nro 4 – arvojen alkuperä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Tapahtui Pohjois-Koreassa, koulutusleirillä, vai miksi niitä kutsutaankaan, johon viedään tottelemattomat kansalaiset.

Leirillä syntynyt nuori poika tuotiin isänsä kanssa katsomaan, kun hänen äitinsä hirtettiin, siis pojan silmien edessä.

Miten tällaista raakuutta harrastavaa kansakuntaa voi joku ihannoida.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

"jokaiselle tarpeidensa mukaan"

Jos nyt elelisin pohjoiskorealaisena niin kiinnostaisi että kuka se määrittää mitkä ovat minun tarpeeni tai naapurini tarpeet joka on kovin erilainen ihminen kuin minä.
Esimerkiksi itse olen vähän askeettinen luonne, mielikuvituksenikin on aika köyhä, aloitteellisuus ja luovuus eivät ole vahvuuksiani.
Naapurini taas raskasruokainen, laiskanpulska mietiskelyyn taipuvainen saa elämäänsä sisällön kun saa toteuttaa itseään matkustellen, somessa aktiivisesti keskustellen ja aikaansa herkkiä luontoaiheisia akvarelleja sivellen.

Tietoa Pohjois-Koreasta olemme kauttasi kiitettävästi saaneet lukea, voisitko vaihtelun vuoksi valistaa meitä myös missä vaiheessa katsot yhteiskunnan kehittämisen kohti kukoistavaa sosialismia olevan Venezuelan väkirikkaassa maassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Jokainen älykäs henkilö ymmärtää"

Älykkyydelle ei ole koskaan löydetty yksiselitteistä määritelmää. Logiikan hallitseminen on useinmiten sitä, jota arkipäivän puheessa nimitetään älykkyydeksi. Kuten tässäkin blogissa implisiittisesti viittauksesi matemaattiseen logiikkaan osoittaa sinun lähtökohdaksesi.

Hyvin kompleksisissa asetelmissa ja erilaisten vastakkaisten tekijöiden vaikuttaessa samanaikaisesti ja moniulotteisesti on kuitenkin käytännössä mahdotonta saada aikaiseksi "oikeita" päätelmiä pelkästään logiikkaan nojautuen. Tämä johtuu siitä, että looginen johtopäätös riippuu vain niistä palikoista, jotka on valittu kyseiseen johtopäätökseen pääsemiseksi. Valitsija ei välttämättä ole ottanut huomioon, että niiden rinnalla voi olla miljoonia muita palikoita.

Kekkonen arvosti Koiviston älykkyyttä, mutta oli todennut pari vuotta ennen virkansa jättämistä suurin piirtein seuraavalla tavalla: "Olen elämässäni tavannut politiikassa kaksi älykästä ihmistä. Toinen oli Risto Ryti ja toinen Mauno Koivisto. Maallamme ei ole varaa älykkäisiin hallitsijoihin. Pelkään, että Koiviston jäljiltä tulemme olemaan konkurssin partaalla." En siteerannut tätä osoittaakseni kunnioitusta Kekkosen mielipiteelle kyseisistä henkilöistä, vaan havainnollistaakseni sitä mitä ylempänä kirjoitin älykkyydestä.

Sinun looginen johtopäätöksesi perustuu marxilaiseen "riisto" -käsitteeseen ja toisaalta blogissasi kirjoitettuihin luonnehdintoihin ihmisten kykyjen ja tarpeiden rooleista erilaisissa yhteiskuntamuodoissa.

Totean vain, että jos palikat valitaan toisin, niin päädytään vastakkaiseen johtopäätökseen. Kukaan ei jaksa lukea kommenttiosiossa olevaa niin pitkää kirjoitusta, joka tämän toteamuksen ymmärtämiseksi vaadittaisiin. Siksi voin työstää sitä korkeintaan palasina.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Pelkään, että Koiviston jäljiltä tulemme olemaan konkurssin partaalla."

Kekkonen oli viisas mies, -87 Koivisto avasi rahahanat eli vapautti finanssit ja -92 Suomi oli käytännössä konkurssissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huomasin erään Vapaavuoron puolella olevan kommentin, jossa siteerataan:

"Logiikka vie sinut A: sta B: hen. Mielikuvitus vie sinut kaikkialle muualle." Albert Einstein"

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Muuten hyvin paitsi että minä kirjoitin todellisuudesta joka on todistettavissa.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Jokainen älykäs,,Mr,Kejo aliarvioi lukijansa,kyllä täällä ja suomen kansassa on sen verran älyä,ettei p-korean systeemi juurikaan kiinnosta,,mieluummin eskimoiden perinneyhteiskunta kuin juche !

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että olet P-Korean maksama trolli ;) .

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Minusta on aika hölmöä ihannoida maata, josta pakenemaan pyrkivät kansalaiset ammutaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kommunistisessa dialektiikassa tuo käännetään yleensä niin päin, että "onko maan hyvyyden merkki, että sieltä pääsee POIS".

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Kommunismi ei yksinkertaisesti voi toimia siitä syystä, että se on vastoin ihmisluonnetta. Kommunismi ei anna yksilölle riittävää syytä kehittää itseään. Kun yksilöllä ei ole syytä kehittää itseään, se johtaa yhteiskunnan pysähtymiseen. Kun yhteiskunta pysähtyy se vaatii auktoritäärisen johdon pysyäkseen jokseenkin toimintakykyisenä. Tämä sitten ennen pitkää johtaa hirmutekoihin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Esitit hyviä esimerkkejä uusista palikoista, joihin viittasin ylempänä olevassa kommentissani. Vielä löytyy vaikka millä mitalla lisää sellaisia tekijöitä, jotka tyystin kumoavat tuon Jannen marxilaiselle "A.sta seuraa B" -logiikkaan pohjautuvalle johtopäätökselle.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Ei Kejo ole ainoa Pohjois-Korean ihailija. Suomessa Pohjois-Korean malleja sovelletaan surutta köyhien ihmisten suhteen. Ainoastaan fyysinen suora pakottaminen puuttuu - vielä. Keskiluokkaisilla materiaalinen elintaso on tietenkin PK:ta paljon parempi, mutta pakkovalta työnantajien ja pankkilaitosten taholta on heilläkin tehokasta kuin ohimolla oleva poliittisen komissaarin ase. Vain koroilla eläjillä on vapaus toteuttaa itseään. Vain onko? Jatkuva pakkomielteinen lisävarallisuuden haalinta ja sotkeutuminen valtakunnan politiikkaan varallisuusvirtojen kääntämiseksi ennestään isorikkaille tuntuu olevan porhojen mielipuuhaa. Jokin demoni siis ajaa heitäkin.

Suomi on ollut sekatalousjärjestelmä ja monessa mielessä varsin onnistunut sellainen, mutta 1990-luvun myötä voimistunut uusliberalismi on pitkälti tuhonnut sen parhaat puolet. Säännelty kapitalismi on kuitenkin usein parempi vaihtoehto kuin sosialismi. Paluu pre-uusliberalistiseen sekatalouteen on monen haave Suomessa, mikä on omituista, koska ei entinenkään Suomi ollut mikään onnela.

Itse en ole sosialismiakaan vastaan, jos sellaisen toteutukseen olisi näköpiirissä realistinen ohjelma, jossa vältettäisiin tähänastisten kokeilujen tuottamat ansat. Sosialismin suuri ongelma on monien vasemmistolaisten pakkomielteinen edistysmielisyys arvojen ja moraalikäsitysten suhteen kuten perinteisen perhemallin väheksyntä. Patriarkaatin murskausohjelmiin ja vastaaviin ei monenkaan innostus riitä. Arvokonservatiivisuuden hyväksyvä aito sosiaalidemokratia ei olisi paha vaihtoehto, mutta media ja nykyiset puolueet kavahtavat sellaista.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Kommunismin/sosialismin ihanuutta ei ole saatu toimimaan kuin kekomuurahaisilla. Siellä jokainen kantaa kortensa kekoon ja saa makupalan syödäkseen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen
    Muutama kaverini on sanonut tällä palstalla, että olen (muuten) ihan fiksu tyyppi, mutta nuo Pohjois-Korea -juttuni ovat käsittämättömiä.

Älä usko mitä ne sanoo. Lisäksi nuo Pohjois-Korea -juttusi ovat käsittämättömiä.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

. Jokaiselta kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Kovin suuret erot ovat ihmisten tarpeissa tuolla Pohjois-Koreassa.
Valtaapitävien tarpeisiin kuuluvat länsimaiset ylellisyystuotteet.

Kovin monella työläisellä tarpeet ovat pienemmät, niiden täyttämiseen
riittävät ruohon syönti.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Vain yksi (1) ylipainoinen henkilö koko kymmenmiljoonaisessa kansassa on saavutus, johon läntinen rappeutuneisto ei tule ikinä pääsemään! Koska läskin on jossain oltava, olkoon se Johtajan vyötäröllä, koska hänellä vahvimpana on parhaat edellytykset raskaasta urakasta suoriutumiseen.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Jokainen älykäs henkilö ymmärtää, että tuollainen ”amerikkalainen unelma” voi toteutua vain vähemmistölle – ja silloinkin vain enemmistön kustannuksella."

Et ajatellut asiaa tarpeeksi tarkasti. Amerikkalainen unelma voi toteuta jokaisen kansalaisen kohdalla jos riisto toteutetaan ulkomailla kehitysmaissa. Demokraattinen valtio on kuin merirosvolaiva; kapteeni valitaan äänestämällä ja saalis jaetaan kaikille. Valitettavasti Suomi-laivan kapteeni on ajanut pahasti karille.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Niinpä.

Jo Marx (vai oliko se Lenin?) sanoi, että kapitalistimaiden kapitalistit jakavat osan riistomaista tuomastaan saaliista oman maansa työväenluokan kanssa, jotta työläiset pysyisivät sen verran tyytyväisinä, että eivät ryhdy vallankumousta tekemään.

Suomen talouden pelastaja: ”Joku muu”?

Yhteiskuntamme suuria valheita: Kehitysapu

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä

Muistaakseni Suomen televisiossa näytettiin dokumentti Pohjois-Korean valtaapitävän puolueen lähettämistä työläisistä mm. Puolaan ja Venäjälle. Janne Kejo, näitkö? Mitä luulet, että nuo (tarkkaan valittu niin, että mahdollisimman pieni riski olla tulematta takaisin, jos karkaa, perheenjäseniä rangaistaan) työläiset ajattelevat itse, kumpi riistää heitä enemmän, puolue vai kapitalistisen maan työnantaja? Puolue otti heiltä pois melkein kaiken palkan. Silti näistä ulkomaankomennuksista oli kova kilpailu. Ilman lupaa sitten yöllä työntekijät yrittivät löytää itselleen toista työtä ja tehdä sitä, jotta heille itselleenkin jäisi jotain. Jo varsinaisetkin työpäivät olivat pidempiä kuin laki salli ja vapaapäiviä oli vähemmän kuin laki määräsi. Pohjoiskorealaiset polkivat palkkoja ja dokumentin tekijät saivat salakuvattua ryhmän päällikön mainospuheen, jonka mukaan tekevät pidempää päivää kuin muut, myös viikonloppuna ja varsinkin projektin loppuvaiheessa ovat valmiita tekemään hyvin paljon ylitöitä ilman ylityökorvauksia.

https://www.washingtonpost.com/world/asia_pacific/...

Kim Jong-nam oli uutisissa taas. Hän ei mitä todennäköisimmin tehnyt koskaan tuottavaa työtä, mutta eleli vuosikymmeniä Makaolla ja muualla loistohotelleissa lennellen ykkösluokassa. Pelkällä lentelyllään hän aiheutti valtavat kasvihuonekaasupäästöt ja luonnonvarojen kulutukset. Elämäntyyli oli ylellinen, rahaa käytti surutta paljon mm. uhkapelaamiseen. Pohjois-Korean kansalta riistetty raha houkutteli naisia pulleasta ulkomuodosta huolimatta. Vaimoja ja naisystäviä oli monia, yhtä aikaa. Miksi ihailet Pohjois-Koreaa? Miksi pohjoiskorealaiset haluaisivat joukolla paeta rajan yli etelään kapitalistien riistettäväksi?!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jannella on johdonmukaisesti tapana kommentoida tuollaisiin kysymyksiin, että kaikki on vain kapitalistista propagandaa. Kun kyse on uskonnon omaisesta tilasta edes tosiasiat eivät avaa silmiä ennen kuin jotain äärimäistä henkilökohtaista kokemusta on saanut osakseen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kai tiedät tuon silmien kiinni pitämisen toimivan kumpaakin suuntaan?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Olen lukenut ja katsonut sekä Pohjois-Koreaa vastustavaa että sitä puolustavaa propagandaa (eli myös Pohjois-Koreassa tehtyjä dokumentteja (kirjoja, elokuvia yms.). Veikkaan, että aika harva keskustelija tällä palstalla voi sanoa samaa.

On mielenkiintoista, että minua arvioidaan propagandan uhriksi ja yksisilmäiseksi sen takia, että olen tutustunut kummankin osapuolen näkemykseen enkä vain toisen.

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä Vastaus kommenttiin #26

Osaatko koreaa? Miksi linkität tänne aina englanninkielistä aineistoa? Esim. Pohjois-Korean perustuslain.

YLE:n dokumentti oli monikansallinen eurooppalaisten (yleis)radioyhtiöiden tuotanto (jos en väärin muista, ainakin useita yhtiöitä oli projektissa mukana), joka ei ollut mitenkään ideologinen tai mielipiteenmuokkaukseen tähtäävä, vaan yritti kertoa asioista niin kuin ne näyttivät olevan. Valitettavasti Venäjällä rakennustyömaalta tavattu pohjoiskorealainen ei uskaltanut juuri mitään sanoa, ja siitä vähästäkin hänen taskussaan ollut matkapuhelin soi ja käski lopettamaan puhumisen sivullisille. Tarkkailuun meni tuosta päätellen huomattavan paljon resursseja. En nähnyt dokumenttia alusta saakka enkä pystynyt keskittymään siihen kunnolla eri syistä johtuen.

Minä olen takavuosina katsonut jonkin verran Youtubesta (Juutuub suomeksi) Pohjois-Korean hallinnon kuvaamia virallisia videoita. Juutuubissa on myös Pohjois-Korean järjestelmän tänne haluavia ihmisiä. Juutuubista ainakin kokouksen aikaan löytyi esim. toukokuun 2016 puoluekokouksesta Kim Džong-unin puhe.

--------------------------------
Löysin nyt sen dokumentin, valitettavasti ei ole Areenassa katsottavissa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/05/ulkolinja...

Suosittelen kaikkia lukemaan tuon lyhyen tekstin linkistä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #29
Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #30

Kuittaatko kaiken aina tuolla samalla linkkauksella? Uskotko oikeasti, että ihan kaikki ulkopuolisten Pohjois-Koreasta tekemät ja kuvaamat dokumentit ovat silkkaa valetta ja lännen propagandaa?

Jos olen oikein ymmärtänyt, et ole koskaan edes käynyt Pohjois-Koreassa. Kaikki mielikuvasi maasta on siis sikäläisen, valtiollisen propagandan tuotosta. Tuleeko sinulle missään vaiheessa sellaista tunnetta sitä itseesi imiessäsi, että "ei saatana"?

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä Vastaus kommenttiin #30

Yritätkö kertoa, että kaikki YLE:n näyttämän dokumentin tiedot ovat valhetta?

Et vastaa edes suoriin kysymyksiin, joten en kuluta aikaani enempää sinulle kirjoittamiseen.

Näitkö tuon linkittämäni dokumentin televisiosta?

Ymmärrätkö puhuttua ja/tai kirjoitettua koreaa? Jos et, on aika heppoista esiintyä Pohjois-Korean ja/tai Etelä-Korean asiantuntijana.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Kun kyse on uskonnon omaisesta tilasta edes tosiasiat eivät avaa silmiä ennen kuin jotain äärimäistä henkilökohtaista kokemusta on saanut osakseen."

Olen periaatteessa melko pitkälti samaa mieltä. Ihmiset oppivat enimmäkseen kantapään kautta, ainakin aikuiset. Oletko sinä koskaan kokenut tuollaista silmiäavaavaa äärimmäisyyttä, joka olisi muuttanut oleellisesti käsitystäsi kapitalismista tai sosialismista?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #28

"Oletko sinä koskaan kokenut tuollaista silmiäavaavaa äärimmäisyyttä, joka olisi muuttanut oleellisesti käsitystäsi kapitalismista tai sosialismista?"

Juu, kävin ensimmäisen kerran Tallinnassa vuonna 1974 ja seuraavan kerran Leningradissa vuonna 1978. Itä-Saksassa ja Puolassa kävin 80-luvulla muutamia kertoja ja Moskovassa vuonna 1987.

Kymmenen vuoden asumistani Kiinassa vuodesta 1999 - 2009 ei varmaankaan ole syytä tähän liittää, koska Kiina on kapitalistinen maa, jossa valtaa pitävä klikki kutsuu itseään "Kommunistiseksi Puolueeksi", historiallisista syistä.

Tallinna oli silloin aika hvyin toimiva kaupunki, mutta toki siellä musta pörsssi rehoitti ja venäläisten miehittäjien ja paikallisten eestiläisten tulehtuneet välit paistoivat läpi kaikesta mahdollisesta.

Matka Leningradiin oli todella silmiä avartava. Kaikki se valhe ja propaganda, jota oli koko elämäni ajan Suomessa vyörytetty Neuvostoliitosta, iski silmille kuin märkä rätti heti, kun bussi ylitti Vaalimaan raja-aseman. Maantie muuttui kuraiseksi hiekkaväyläksi, jonka molemmin puolin astuskeli siellä täällä nukkavieruja maalaisia sarkavaatteissaan. Ensimmäinen kylä tien vasemmalla puolella oli Säkkijärvi, joka näytti kunnostamattomalta perinnemuseolta ränsistyneine harmaine maalaamattomine mökkeineen, joista osa oli luhistumaisilllaan maahan. Sen jälkeen Viipurin asema oli sanoin kuvaamaton kauhistus.

Itse Leningradissa tapahtuikin sitten yhtä sun toista, jota voisi verrata Münchhausenin kertomuksiin, mutta silla erotuksella, että ne ovat tosia.

Joten kokemusta on kosolti reaalisosialismista myös. Moskovan, Itä-Saksan ja Puolan jätän nyt väliin, koska kommentista tulisi liian pitkä.

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä

Mitä olen kuullut tšekkoslovakialaisten selittävän, palkkaerot olivat suurempia kuin normaaleilla työntekijöillä tällä hetkellä Suomessa. Sosialistisessa Euroopassa erityisesti kaivosmiehet tienasivat paljon. Mutta vaikka oli paljon rahaa, sillä ei ollut niin paljon merkitystä, koska ei ollut tavaroita ja palveluja, joihin sitä käyttää. Elämän perusasiat olivat halpoja. Jonotuslistat olivat pitkiä, jos rahaa oli ylellisyystuotteisiin, kuten väritelevisioon, automobiiliin tai johonkin kodinkoneeseen. Noiden eteen piti työskennellä paljon kauemmin (kuinka monen kuukauden palkka) kuin samat työntekijät joutuisivat työskentelemään erilaisessa talousjärjestelmässä, ja sitten piti vielä odottaa.

Ongelmana oli, että työpaikalla saattoi olla tekemättä käytännössä juuri mitään tuottavaa ja sai silti täyden palkan. Ja joku tunnollisempi toinen joutui sitten tekemään töitä tovereidensakin puolesta.

Neuvostoliitto, DDR, Ukraina, Valko-Venäjä, Puola, Tšekkoslovakia... kuluttivat energiaa ja aiheuttivat kasvihuonekaasupäästöjä valtavasti. Tuhlasivat luonnonvaroja, mutta saivat niillä vähemmän aikaan. Sitten tästä saastuttamisesta palkittiin antamalla niille (vieläkin voimassa oleva) siirtymätalouksien asema UNFCCC:ssä. Tuo asema on käytännössä kehitysmaan asema palkintona siitä, että käyttivät energiaa enemmän kuin Lännessä. Epäreilua! Palkinto huonosta toiminnasta. Eivät ole Annex II -osapuolia, joiden pitää maksaa koko maailman sopeutumis- ja hillitsemisrahat sekä teknologiasiirrot.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sosialismissa eläminen on pitkälti verrattavissa varusmiepalveluun sillä erotuksella, että se ei lopu koskaan eikä sieltä pääse lomalle.

Kyseessä on komentoyhteiskunta ja jokainen lusmuilee niin paljon kuin suinkin pystyy. Päivärahat tulevat ja niillä voi ostaa askin tupakkia.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Missä Kuikka on elänyt tai edes käynyt sosialismissa? Käsittääkseni kukaan ei ole vielä elänyt sellaisessa joten on kovasti ennenaikaista vertailla sitä johonkin varusmiespalveluun jossakin.

Ehkä kannattaisi perehtyä teoreettisesti sosialismin olemukseen ja sen jälkeen vertailla teoriaa käytäntöön. Käsittäkseni sosialismin oleelliset osat ovat tuotantosuhteet joiossa tuotantovälineet on käyttäjiensä hallussa ja koko yhteiskunta on läpeensä demokraattinen. Mistä Kuikka löytää sellaisen yhteiskunnan, siis tähänastisesta todellisuudesta? Jos yhteiskunta on toisenlainen kuin tuo määritelmä, se ei ole sosialistinen vaan jotain muuta, kukin varmaankin oman laatunsa mukaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #32

"Käsittääkseni kukaan ei ole vielä elänyt sellaisessa" on tyypillinen väistöliike: teorianmukaista sosialismia ei tähän mennessä ole ehditty toteuttamaan, ja keskeneräistä tekelettä ei pitäisi arvostella.

Toinen torjuntakeino on tässäkin keskustelussa jo mainittu "kapitalistinen tiedotus mustamaalaa kansantasavaltoja minkä kykenee", ja koska esim. Suomessa media on kokonaan pääomapiirien komennossa, ei meikäläinen lehdenlukija saa ikinä tietää totuutta.

Joskus tuntuu että voisin käydä nämä debatit yksinäni (ja sitä tulee muuten tehtyäkin).

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #32

Olet ilmeisesti Jannen kanssa eri linjoilla, koska hän pitää Pohjois-Koreaa täydellisenä sosialistisena yhteiskuntana.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #35

Pakkohan Jorman on olla eri mieltä kuin Janne sillä jälkimmäinen ei ole koskaan sanonut seuraavan kuuluvan sosialismiin: "koko yhteiskunta on läpeensä demokraattinen".

Minusta tuntuu, että koomikko-Janne ei todellakaan välitä demokratiasta hölkäsen pöläystä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #32

Myyryläisellä on todellakin toisenlainen lähestymiskulma kuin Jannella.

Myyryläinen vannoo teoreettisen "tieteellisen" sosialismin nimiin siihen uskoen ja Janne puolestaan Pohjois-Koreassa käymättömänä yksilönä on hurahtanut uskomaan sikäläiseen propagandaaan siksi, että hänellä on peruslähtökohtana sosialisinen vakaumus.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #38

Mielestäni Jannen suurin ongelma on se, että hän ei välitä yksilöistä eikä todellakaan heidän toiveistaan. "Kollektiivi" on ainoa asia, jolla on merkitystä.

Janne näyttää kuuluvan siihen koulukuntaan, että jos et usko meihin, sinut opetetaan uskomaan meihin. Siinä mielessä hän on täysin pakkomielteisesti uskovainen ja demokraattista ajattelua vastaan.

Indoktrinaatio ja väkivalta vaikuttavat valitettavasti olevan Jannen mielestä täysin luvallisia, kunhan päästään hänen ideaaliyhteiskuntaansa. Miten ihmeessä hän sitten pitää Pohjois-Koreaa sellaisena, sitä voimme todellakin ihmetellä.

Kuten sanoin aiemmassa kommentissani, tällä ei ole mitään tekemistä marxilaisuuden kanssa. Olisi hyvä, jos Janne myös ymmärtäisi sen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #38

Kuikalle, ja muillekin, tiedoksi, että en ole uskovainen enkä harrasta vannomista.

Sen sijaan olen tutustunut jonkin verran aate- ja muuhun historiaan sekä talous- että kansantaloustieteiden perusteisiin. Olen yrittänyt sivistää itseäni sekä n.s. porvarillisesta että marksilaisesta näkökulmasta.

Niinpä olenkin päätynyt ajattelemaan, että Marxin nimiin laskettavan historiallisen materialismin näkökulmasta tarkasteltu ja kuvattu historian jatkumo selittää parhaiten maailmanmenoa ja mahdollisesti ehkä myös -tuloa. Sekään ei toki ole täydellinen sillä esimerkiksi vanhemmat kirjoitukset kirjaimellisesti otettuina eivät ota huomioon marksilaisuuden pohjalta nousseen työväenliikkeen vaikutusta kapitalismin kehitykseen.

Olen myös mieltä, että asioista kannattaa käyttää niiden oikeita nimiä eikä niitä kannata väännellä esimerkiksi siten, että liittää kaikki mahdolliset inhoamansa asiat yhteen demonisoitavaan kokonaisuuteen eikä kaikkia lempiasioitaan enkelöimäänsä kokonaisuuteen vaan asioita pitää tarkastella an sich. Jos meillä on jollekin asialle määritelmä, käyttäkäämme sitä tunnistaaksemme sen kyltin alle kuuluvat asiat älkäämmekä liittäkö sinne sellaista joka kuuluu johonkin toiseen lokeroon.

P.s. Tulkitsen, ettei Kuikka ole käynyt sosialismissa. Entä P.Koreassa? Itse en myöskään ole käynyt kummassakaan.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Hyvä Janne, olet jälleen uskomaton humoristi! Voisit itse asiassa harkita stand up -koomikon uraa.

Huumorisi huippuhetki oli seuraavaa väittämä: "Jokaiselta kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan."

Onhan se selvää, että maan johtajat tarvitsee enemmän ruokaa ja yleellisyyksiä kuin tavallinen rahvas. Onkin huvittavaa nähdä, miten tuet luokkayhteiskuntaa.

En kyllä tiedä, miten Marx suhtautuisi sinun ajatuksiisi, mutta ei kai sillä ole väliä, sillä ethän sinä ole marxilainen mitenkään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jokaiselta kykyjensä mukaan, ja Kim Jong-unille hänen mielihalujensa mukaan.

https://img.thedailybeast.com/image/upload/v151486...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset