jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Apua, maahamme suuntautuu loputon kantasuomalaisten virta!!

Miten meidän maamme talous kestää sen, että vuosittain tänne tulee noin 50 tuhatta uutta suuta ruokittaviksi? Avuttomia rääpäleitä, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eivätkä edes kävellä omilla jaloilla? Avuttomia otuksia, jotka optimistisimpienkin arvioiden mukaan voivat antaa rakentavan panoksen maamme talouteen vasta parikymmentä vuotta maahantulonsa jälkeen!!

 

Mistä v*tusta heitä sikiää?

Enimmäkseen ihan kristitystä vaaleakarvaisesta v*tusta. Ja juuri siksi heitä siedetään.

Jopa jotkut taloustieteen professorit harhautuvat todistelemaan tällaisten valkoihoisten kristittyjen rääpäleiden taloudellista erinomaisuutta mustiin muslimeihin verrattuna. Niin alas on vajottu. Käsi sydämellä en osaa sanoa, ovatko nuo professorit noin ymmärtämättömiä talouden toimintamekanismeista vai esittävätkö vain.

 

Mitä tästä voisi oppia?

Pelkään pahoin, että ne ihmiset, joilla olisi kyky jotain oppia tästä, ovat sen oppineet jo ennestään. Siinä mielessä tämä kirjoitukseni voi olla käytännöllisesti tarpeeton, pelkkä turhautuneisuuden purkaus.

Tuo turhautuneisuus on kuitenkin hyvä tunnistaa ja sen syntysyitä on hyvä analysoida. Miksi niin suuri osa kansasta on omaksunut selvästi rasistiset asenteet, joihin ei päästetä argumentoinnilla lähellekään? Siinä kysymys ratkaistavaksi. (Eikä oikea vastaus ole se, että kaikki on vääränväristen ja vääräuskoisten syytä.)

 

Lue myös:

Maahanmuutto ja huoltosuhde

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Avuttomia rääpäleitä, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eivätkä edes kävellä omilla jaloilla?»

Sinällään hyvä pointti. Toisaalta turhan suuri osa pakolaisista ei myöskään osaa kirjoittaa, eikä opi sitä siinä seitsemässä vuodessa, missä se rääpäle sen oppii.

    «Avuttomia otuksia, jotka optimistisimpienkin arvioiden mukaan voivat antaa rakentavan panoksen maamme talouteen vasta parikymmentä vuotta maahantulonsa jälkeen!!»

Parempi sekin kuin ei milloinkaan. Toki monet pakolaiset työllistyvät, mutta joidenkin kansallisuusryhmien prosentti on tuskallisen pieni verrattuna kantaväestöön. Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleiden työllistyminen tasoittuu 10 vuodessa noin 40 %:iin. Eli suurin osa niistä rääpäleistä työllistyy nopeammin kuin näistä maanosista tulevat.

Euroopasta tulleiden maahanmuuttajien työllisyys on jopa kantasuomalaisia parempi, erityisesti virolaiset, jotka juurikin ovat tulleet työpaikan perässä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tässä vielä toinen aiheeseen liittyvä juttu:

Maahanmuutto ja huoltosuhde

(Lisäsin tuon linkin myös blogitekstin loppuun.)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Melko hankala nuita rääpäleitä palauttaa ja talouden kasvu on perustunutkin jo pitkään näiden rääpäleiden ansiosta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kuten kirjoitukseni lopussa linkittämässäni tekstissä kerronkin, kotimainen kulutuskysyntä vaikuttaa työpaikkojen määrään (kukapa olisi arvannut?). Eikä pelkästään valkoihoisten kristittyjen kulutuskysyntä, vaan kulutuskysyntä ihan kysyjän ihonväristä ja uskontokunnasta riippumatta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Melko hankala nuita rääpäleitä palauttaa..."

Äärimmäisen helppoa, jos vain poliittista tahtoa löytyisi. Aborttilakia hiukan justeeraamalla homma olisi hoidossa.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Miten tuo maahanmuuttajien heikko huoltosuhde ratkaistaisiin kommunistisessa talousjärjestelmässä?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Varsin yksinkertaisesti: Ihmisille tarjottaisiin rakentavaa työtä tehtäväksi.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Ja entäpä jos eivät näitä töitä huolisi vaan mieluummin viettäisivät ilmaista elämää? Miten kommunismi sen kohdan selvittäisi?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #10

Senkaltaisesta asennevammasta kärsiville ihmisille opetettaisiin, että yhteiskunnassa olemme kaikki toisistamme riippuvaisia. Ne tuotteet ja palvelut, joita kulutamme, syntyvät ihmisten työnteosta eivätkä tipu taivaasta minkään näkymättömän käden lähettäminä.

Koska meillä kaikilla (jos siis ajattelemme olevamme sosialistisessa yhteiskunnassa) on oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon, asuntoon, vaatteisiin, ruokaan, kulttuuritarjontaan jne., meillä kaikilla on myös velvollisuus osallistua niiden tuottamiseen.

Eikä tuon velvollisuuden tarvitse olla mikään tragedia. Oikeasti, jos kukaan ei mitään anna, ei kukaan voi mitään saadakaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #11

"Senkaltaisesta asennevammasta kärsiville ihmisille opetettaisiin, että yhteiskunnassa olemme kaikki toisistamme riippuvaisia."

Pääsisivätkö leireille koulutettavuksi vai saisivatko kovat nuhtelut? Pakko myöntää, sinulla on idealismi syöpynyt syvälle, realismista ei tietoakaan.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #12

Koulutus asetettaisiin tarpeen mukaan.

Katso BBC:n dokumentti siitä, miten Pohjois-Koreaan loikanneet amerikkalaissotilaat opetettiin maan tavoille:

BBC4 North Korea Crossing The Line

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #11

Kuulostaa siltä, että Kejon pakkotyö-kommunismi-Suomen houkuttelevuus turvapaikanhakijoiden silmissä notkahtaisi.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #23

Olisiko se suuri onnettomuus?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #26

Ei se ainakaan rikastaisi kulttuuria.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #23

Pakkotyötä tähän maahan ovat ajaneet ihan muut kuin Kejon edustaman poliittisen suuntauksen väki. He kutsuvat sitä vain eufemismilla "vastikkeellinen sosiaaliturva".

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen Vastaus kommenttiin #34

"Pakkotyötä tähän maahan ovat ajaneet ihan muut kuin Kejon edustaman poliittisen suuntauksen väki."

Kejo ja co. eivät ole sitä ajaneet, koska heillä ei ole kannatusta tai valtaa. Kejon kommentin perusteella he sitä kyllä ajaisivat jos voisivat.

Btw. Mitä veikkaat, olisiko kommunistinen Suomi houkuttelevampi vai vähemmän houkutteleva turvapaikanhakijoille nykyiseen verrattuna?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #47

Karhunen kyselee veikkaustani kommunistisen Suomen houkuttelevuudesta turvapaikanhakijoiden keskuudessa.

Ennen vastaamistani minun pitää varmistua mitä hän kommunismilla ja kommunistisella Suomella tarkoittaa. Onhan noista termeistä niin monenlaista käsitystä liikkeellä joten jospa hän ensin avautuu mitä hän niillä tarkoittaa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #11

Janne Kejo,

Miksihän tuo opetuksesi (# 11.) ei mene perille niille somaleille ja irakilaisille, jotka elävät Suomessa ikänsä sosiaalisten tulonsiirtojen varassa?

https://yle.fi/uutiset/3-9783136
https://www.verkkouutiset.fi/hs-irakissa-syntyneid...

Ai niin, vikahan on kokonaan suomalaisissa...

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #40

Kerroin aiemmassa kommentissani, miten asia ratkaistaisiin sosialistisessa yhteiskunnassa. Suomi ei ole sellainen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kuten kirjoitukseni lopussa linkittämässäni tekstissä kerronkin, kotimainen kulutuskysyntä vaikuttaa työpaikkojen määrään"

Eli lisätään kulutuskysyntää tuottamalla sosiaaliturvalla eläviä Suomeen, ihan sama minkä värisiä? Kulutuskysyntää lisäisi myös sosiaaliturvan ja/tai palkkojen nostaminen ja jäisi nämä haitat Suomen ulkopuolelle.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Sosiaaliturvan ja palkkojen nostaminen todellakin kasvattaisi kulutuskysyntää ja ovat kannatettavia asioita. Mutta mistä haitoista puhut? Siitäkö, että joitakin kantasuomalaisia kyrsii nähdä vääränvärisiä ja -uskoisia ihmisiä katukuvassa?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

"Sosiaaliturvan ja palkkojen nostaminen todellakin kasvattaisi kulutuskysyntää"

Kysy vaikka Venezuelasta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #30

Venezuela tuskin nostaisi kysyntää ottamalla maahan täysihoitoon PA-mamuja, ei kyllä Suomikaan.

keijo hyvärinen

Nuo rääpäleet työllistyvät aikanaan keskimäärin n.70%:n todennäköisyydellä. N. 40 vuodessa nuo rääpäleet ovat kuitanneet koulutuksensa, hoivansa ja sen jälkeen tuottavat jaettavaa itselleen ja meille muille. Näiden "siirtolaismiesten" työllisyysprosentti kipuaa kokonaisuudessaan tuonne 35-40 prosenttiin. Joidenkien ryhmien osalta tosin vasta 2. ja 3. polvessa. Tosin radikalisoitumiski myös kasvaa vasta tuolloin ( kuten esim. Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa on käynyt. Kun "siirtolaisten" kotiäidit lasketaan mukaan, prosenttiluvuista tulee entistä vaatimattomampia. Halvin "siirtolainen" onkin mahdollisimman nopeasti maasta poistettu, tuo maahamme halki Euroopan matkannut nuori mies, turvapaikan hakija. Toivottavasti kuitenkin saamme paljon oikeita siirtolaisia, siis niitä joilla on koulutus, halu ja kyky tehdä töitä ja joita ei tarvitse kotouttaa veronmaksajien rahoilla maailman tappiin, esim aasialaista alkuperää olevat näyttävät kotouttavan itsensä työllä. Kumma juttu.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Haikarako nuo vastasyntyneet tuo sinne Suomeen Kejon mielestä vai miten niin ”tulevat”?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Jos valtiovalta voisi niin halutessaan laittaa rajat kiinni, niin miksi se ei voisi myös asettaa rajoituksia syntyvyydelle? Kiinassa asuvana ymmärtänet, mihin viittaan.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Yhden lapsen politiikka oli ja meni. Nyt saa rahalla jo synnyttääkin. 15:ssä puoluekokouksessa Kiina sitoutui markkinatalouteen. Nyt on jo työvoimapula, eikä Kiina tule ottamaan ainakaan afrikkalaisia tai lähi-itäläisiä maahan. Shanghain ulkomaalaisille tarkoitetun vankilan populaatiosta yli 90% on afrikkalaisia.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

"Rääpäleet" ja niiden kasvattaminen on aikuisten ihmisten harrastus, johon jotkut eivät edes ryhdy. Jotkut taas haalivat niitä enemmän kuin itse jaksavat hoitaa.

Onhan se, lasten kasvatus, ruokkiminen ja vaatettaminen kyllä kallis harrastus, ei voi kieltää, mutta ovatpa kuiteniin omia!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Mitä nyt valtio hiukan avittaa... lapsilisät 1,4 mrd vuodessa... koulutus n. 5 mrd vuodessa... jne. Mutta kaikki tämä tietysti kalpenee niiden parinsadan miljoonan maahanmuuttoon käytetyn euron rinnalla.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Niinpä! Jos oisi pienemmät asumiskulut ja vähemmän veroja, ihmiset pystyisi itse hoitamaan lastensa menot. Miten kummassa ne aiemmin pärjäsi jälkikasvunsa kanssa, ihan ilman valtion apuja?

Toisekseen valtion rahat on kuitenkin kansalaisten ja yritysten rahoja ensin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #21

"Jos oisi pienemmät asumiskulut ja vähemmän veroja, ihmiset pystyisi itse hoitamaan lastensa menot."

Nyt vaaditaan kaikkia muuttamaan kaupunkeihin valtion elätettäviksi ja ottamaan lainaa uuden asunnon hankkimiseen. Omavaraiset ihmiset maalla on liberaalin valtion painajainen.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

50.000 pientä valkoisen ylivallan edustajaa on enemmän kuin kukaan sosialisti voi kestää. Painakaa päälle, pikkuiset!

Keijo Räävi

Turvapaikanhakijoilla on paljon osaamista, jota pitäisi hyödyntää välittömästi kun saapuvat Suomeen.

Nythän he eivät edes saa tehdä töitä ja jos saavatkin niin karkotus katkaisee tuonkin aktiivisuuden.

Kyllä Suomi voi helposti kotiuttaa maahanmuuttajat jos vain on tarpeeksi tahtoa.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Suomessa on kolmen lapsen politiikka steriloimislaissa. Vaihtoehtoinen peruste on 30-v ikä.
Niidenkin kohdalla monet lääkärit vastustavat potilaan tahtoa.
Helpompi steriloiminen vähentäisi vahinkolapsia ja abortteja.
Perheistä 82% on alle kolmilapsisia, joten kaksi lasta riittäisi laissa.
Ikäraja saisi olla muiden Pohjoismaiden tapaan 25-v. Vielä parempi olisi Tanskan laki, jonka mukaan 18-v on puolen vuoden harkinta-aika.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Hauskasti käännetty - minä jo hieman ihmettelinkin sinun jotain aikaisempaa tekstiä Janne, vedit selkeästi takaisin!

Kaiken kaikkiaan onnistunut maahanmuuttopolitiikka olisi niin yksinkertainen asia, että äärimmäisen monimutkainen nykysysteemi ei toimi senkään suhteen.

Ihmetellään täällä tiettyjen väestöryhmien huonoja huoltosuhteita samalla kun ei tietoakaan mistään työmarkkinan toimivuudesta.

Hölmöläisten maa joka suhteessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yllättävän monet eivät ymmärrä, etä "työpaikkojen" määrän kasvu on lineaarisesti ja positiivisesti korreloiva väkiluvun kasvun kanssa. Kuvitellaan, että "työpaikkojen" määrä on vakio ja tulokkaat tulevat jakamaan sen vakion kantasuomalaisten kanssa.

Totuus on kuitenkin se, että jokainen tulokas kasvattaa tarvittavan työn kokonaismäärää.

Valtion pinta-alalla on hyvin vähän merkitystä työpaikkojen määrään, mutta väkiluku on miltei ainoa selittävä tekijä. Saksassa on Suomen kokoisella alueella viitisentoista kertaa enemmän työpaikkoja kuin Suomessa ja Japanissa niin ikään Suomen kokoisella alueella noin 25 kertaa enemmän työpaikkoja kuin Suomessa. Nämä erot selittyvät miltei pelkästään väestömäärällä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Juha - olisi, jos Suomi toimisi, huom! ;-)

Täällä on turhan paljon porukkaa jotka eivät halua että se toimisi kokonaisuuden kannalta!

Väärä peli.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Afrikka on erinomainen esimerkki työpaikkojen lisääntymisessä väkiluvun lisääntyessä. Eivät silti jää tekemään ilmaistyötä kun täällä maksetaan oleskelusta enemmän.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ehkä Makkosen kannattaisi myös tutkailla miksi ja mistä oloista sieltä pyritään pois. Sen jälkeen kannattaisi pohtia k.o. alueiden historiaa ja politiikan nykyarkea.

Kun Makkonen on noita asioita selvitellyt ja löytänyt selityksiä, voidaan häntä neuvoa vielä eteenpäin pohtimaan syvempiä syntyjä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #38

"Ehkä Makkosen kannattaisi myös tutkailla miksi ja mistä oloista sieltä pyritään pois."

Sitten vain parantaa niitä olosuhteita, ei ne paremmiksi muutu jos afrikkalaiset muuttaa Eurooppaan. Oleellista oli kuitenkin työpaikat, ei palkkatyö Suomessa lisäänny vaikka kaikki afrikkalaiset muuttaisi Suomeen, verotus kyllä räjähtäisi käsiin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #39

Makkonen kirjoittaa nyt porvarillisen kansantaloustieteen perusteesejä uusiksi. Odottelemme siis hänestä seuraavaa taloustieteen nobelistia.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #39

Afrikka on rikas maanosa, mutta kehittyneen maailman suuryritykset IMF:n ja hallitusten avustuksella ryöstävät Afrikan rikkaudet.

Afrikan viljelymaat ovat yhä suuremmassa määrin valjastettu länsimaisten (roskaruoka)jättien tarpeisiin ja valtaosa Afrikan alueella kalastettavasta kalasta menee eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kissojen ja koirien syötäväksi samalla kun vuosittain noin 10 miljoonaa afrikkalaista kuolee nälkään.

Nälkäkuolemat eivät johdu siitä, että ruokaa ei olisi tarpeeksi, vaan siitä, että sitä ei jaeta tarpeen mukaan, vaan myydään eniten tarjoavalle -- vaikka se eniten tarjoava valmistaisi ruoasta polttoainetta tai syöttäisi sen lemmikeilleen tai heittäisi roskiin.

Toisin sanoen nuo vuosittaiset 10 miljoonaa kuolonuhria ovat nimenomaan kapitalismin eikä luonnonilmiöiden uhreja.

Mitä väestöntiheyteen tulee, niin Afrikan väestöntiheys on vain puolet Euroopan väestöntiheydestä.

Yhteiskuntamme suuria valheita: Kehitysapu

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Yllätävän monet eivät ymmärrä että kasvavalle työmäärälle pitää löytyä maksaja.
Veronmaksaja on väärä vastaus.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Jos työ on niin kallis harrastus, niin miksi emme kaikki lopettaisi työntekoa? Tulisi paljon halvemmaksi. :O

Oikeasti asia on niinpäin, että taloudelliset arvot luodaan työnteolla. Työ ei siis ole kustannus, vaan tulonlähde.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa palkat esitetään kulueränä, koska kapitalistisessa yhteiskunnassa asioita katsotaan kapitalistien näkökulmasta.

Montako kertaa olet kuullut poliitikkojen ja tavallisten tallaajien puhuvan palkkakustannuksista? Entä oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että palkat ovat kustannuksia vaiin työnantajille? Palkansaajille palkat ovat tuloa eikä kustannuksia.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #42

Et vaan jaksa ymmärtää.
Se että heikon ammattitaidon ihmisiä roudataan maahan työttömiksi toki työllistää monen moista virkailijaa, tulkkia ym. Heidän työnsä maksetaan verovaroista. Populaatio itsessään ei ratkaise mitään huoltosuhdeongelmia.

Hotelliala olisi jo julistanut avoimet päivät jos *paljon porukkaa* olisi hyvä bisnes:) Työllistäisihän se hirvittävästi henkilökuntaa. Ei muuta kun valtio maksumieheksi.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #45

"...työllistää monen moista virkailijaa, tulkkia ym. Heidän työnsä maksetaan verovaroista."

Pitäisitkö parempana, että heidän työttömyytensä maksettaisiin verovaroista?

Maahanmuttajien tarvitsemat asunnot, ruoka, vaatteet ym. tuotetaan työllä. Siitä ne työpaikat syntyvät. Vai joko olet sisäistänyt sen mentaliteetin, jonka mukaan Suomessa tuotetaan vain rahaa ja kaikki tarvittava ostetaan kaupasta?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #46

"Pitäisitkö parempana, että heidän työttömyytensä maksettaisiin verovaroista?"

Näinhän tapahtuu, eihän kaikki mamut voi tulkkeja olla.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #46

Jos heillä ei muuta työtä olisi, niin kyllä pitäisin.
Halvempaa se olisi kuin maksaa heille palkkaa 2000 - 3000€ työstä jota ei oikeasti tarvittaisi plus lukutaidottoman maahantulijan elämisen kustannukset.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki Vastaus kommenttiin #46

Ilman kaiken kattavaa ja kaikille maassa asuville tarjolla olevaa sosiaaliturvaa (toimeentulotuki, hätämajoitukset vuosiksi jne.), asia toimisikin niin, että työpaikkojen määrä lisääntyy ihmisten lukumäärän myötä, mutta vain jos tuottavaa työtä on tarpeeksi tarjolla.

Miksi se sitten ei toimi Afrikassa, vaikka tuottava työ liityy lähes kokonaan
luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämiseen, jalostamiseen tai kehitys- ja tutkimustyöhön. Siirtomaavalta-aika on ohi, ihmiset siellä riistävät toisiaan?

Suomessa taas halutaan siirtää painopistetta yhä enemmän tuottavuudesta palveluihin, suunnitteluun ja kehitykseen, jotka vaativat korkeaa osaamista. Samalla kuitenkin asuminen ja eläminen on kallista, ja sitä sekä tuetaan verovaroin, että siihen kohdistuu huomattava verorasitus.
Samoin työn verotus on korkea, kuten myös lapsista tulevat kulut, niin ettei matalan osaamisen palveluammateissa olevat pärjää omalla palkallaan ilman yhteiskunnan apua. Lisäksi tulijoille on tarjolla huomattava määrä lakisääteisiä etuuksia, jotka aiheuttavat ison verokuorman, jotta he voivat "sopeutua" elämään veronmaksajien kustannuksella. Tämäkin pitää jonkun maksaa, lainarahalla tietysti.

Seuraus onkin, että niillä aloilla joille suurin osa turvapaikan hakijoista voisi työllistyä, eläminen maksetaan verovaroista, koska Suomessa ei ole varaa ostaa palveluita sellaisella hinnalla, että sillä tulisi myös toimeen. Jos samaan aikaan ei kasva myös ne palveluja tarvitsevien ihmisten määrä, ei homma toimikaan pelkästään verotuksen kautta.

Korkeastikoulutettuja veronmaksajia tänne taas ei halua muuttaa, juuri korkean verotuksen ja pienten palkkojen vuoksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kerrassaan mainio hyperbola joka paljastaa maahanmuuttokriitikoiden argumentaation onttouden. Mahtaako tämäkään ymmärryttää heidät itsensä?

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Taitaa olla juuri toisin päin...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

... ei tainnut ymmärryttää.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Mikähän pakkomielle kirjoittajalla on ihmisten vääränvärisyyteen ja vääräuskoisuuteen?

Kyllä voin ymmärtää, että kirjoittajaa risoo kapitalismin ja sosialismin sekasikiö yhteiskuntamuotona, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että suomalainen akkavalta on miljoona kertaa parempi ympäristö ihmiselle elää kuin muslimien rankaiseva ukkovalta, olkoon ne muslimit sitten vaikka sinipunaisia väriltään!

Viehättääkö Janne sinua islamissa se, että se on totalitaarinen ideologia kuten sosialismi?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Elina, mistä sinulle on tullut sellainen käsitys, että islam minua erityisemmin viehättäisi? Ei se minua viehätä sen enempää kuin kristinuskokaan.

Maahanmuuttokeskustelun kontekstissa kristitty tarkoittaa käytännössä valkoihoista lihaa syövää heteromiestä ja muslimi tummaihoista maahanmuuttajaa. Useimmilla keskustelijoilla ei ole harmainta hajua siitä, mitä kumpikaan uskonto asiallisesti ottaen pitää sisällään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset