jannekejo Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista.

Vasemmistolaisen argumentoinnin työnjako

Jotkut vasemmistolaiset suhtautuvat politiikkaan aivan kuin se olisi tiedettä. He analysoivat yhteiskuntaa, huomaavat ongelmia ja löytävät niihin ratkaisuja. Ja kun he ovat löytäneet ratkaisun ja esittäneet sen julkisesti, he ajattelevat, että asia on hoidettu eikä siitä tarvitse enää sen jälkeen puhua.

Todellisuudessa sellainen demokratia, joka yhteiskunnassamme vallitsee, vaatii, että samoja asioita on hoettava taas ja taas ja taas – vuosikymmenestä toiseen ja jopa vuosisadasta toiseen.

Tuollainen samojen asioiden ja argumenttien hokeminen on äärimmäisen vastenmielistä jokaiselle, joka käyttäisi aikansa ja energiansa mieluummin uusien oivallusten tekemiseen kuin vanhojen hokemiseen.

Kuitenkin, politiikassa menestyminen nykyisenkaltaisen demokratian puitteissa edellyttää loputonta vanhojen totuuksien hokemista aivan kuin niitä ei olisi koskaan ennen mainittu ääneen. Se taho, jonka kantaa eniten toistetaan julkisuudessa, voittaa.

Miten tuo vasemmiston sisäinen dilemma voitaisiin ratkaista? Työnjaolla. Jotkut kehittävät uusia oivalluksia ja jotkut toiset hokevat vanhoja. Olisi tärkeää, että ne vasemmistolaiset, jotka eivät tunne kutsumusta uusien ideoiden ideoimiseen, osallistuisivat edes vanhojen ideoiden hokemiseen ja vapauttaisivat täten muiden energiaa uusien ideoiden ideoimiseen.

Miksi tämä ongelma koskee nimenomaan vasemmistoa? Siksi, että vasemmisto on se poliittinen laita, jolla on olemassa yhteiskunnallinen teoria. Oikeistolla on olemassa pelkkä rahanvalta ja sen voimalla ostetut mainostoimistojen iskulauseet ja valtamedia. Koska oikeistolla ei ole olemassa mitään yhteiskunnallista teoriaa, ei oikeistolla ole mitään keskinäistä kiistelemistä. Jokainen ristiriita voidaan helposti ratkaista vertaamalla osapuolien varakkuutta; varakkain voittaa. Yksinkertaista – sikäli kuin ollaan valmiita tyytymään yhteiskuntaan, jossa vallitsee rahanvalta.

Oikeisto on valmis tyytymään tuollaiseen rahanvaltaiseen yhteiskuntaan, mutta vasemmisto ei.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Oletko lukenut Ville Iivarisen kirjan RAHA?
Mielestäni siinä kerrotaan mikä on valtioiden, lakien ja jumalien yläpuolella. Ja sille kukaan ei voi mitään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

En ole lukenut tuota kirjaa, mutta uskoisin tietäväni, mikä siinä on perusideana: Raha on velkaa; sen laskevat liikkeelle liikepankit myöntämällä lainoja.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Varmaan totta politiikassa. Olen huomannut, että sama pätee bisneksessä. Omia tuotteita pitää kehua jatkuvasti samoilla perusteilla, koska asiakkaat oppivat hitaasti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

On epäinhimillistä pakottaa ihmiset elämään yhteiskunnassa, jonka rakenne ja toiminta perustuu jonkun "viisaan" kehittelemään teoriaan. Ihminen on oma lajinsa, jolla on luonteenominaista inhimillinen käyttäytyminen ja inhimilliset tarpeet. Ei mikään muukaan eläinlaji ole kehitellyt teorioita oman yhteisönsä ylläpitämiseksi. Kaikki yhteiskunnat, joissa on yritetty hoitaa asioita jotenkin toisin kuin mikä muodostuu luontaisen ihmisen toimintamallin mukaisesti, ovat osoittautuneet joko epäonnistuneiksi tai epäinhimillisiksi.

Tietysti markkinataloudestakin on kehitelty teorioita, kuten vaikkapa Adam Smithin kirjassa "kansojen varallisuus", mutta ne teoriat ovat vain tarkkailun tuloksena synnytettyjä teorioita olemassa olevasta todellisuudesta.

Fundamentalistinen marxilaisuus on lähempänä oikeata lähestymistapaa verrattuna erilaisille vasemmistolaisille kehittämisohjelmille siinä mielessä, että se lähtee sellaisesta oletuksesta, että sosialismi tulee toteutumaan luontaisen ja vääjäämättömän kehityskaaren tuloksena. Kuten aiempana mainitsemastani jokainen ymmärtänee en itse usko moiseen kehityskaareen, mutta jos asialle ei tehdä mitään, vaan se jätetään luontaisen kehityksen huomaan, niin ei minulle mitään sitäkään vastaan ole. Sittenpähän se nähdään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Ihmisen luontaisesta elämisentavasta olen kirjoittanut tässä blogitekstissäni:

Ihminen on luonnostaan laumaeläin; Individualismi on kulttuurin tuotetta

Marx ei olettanut eikä väittänyt, että sosialismi tulee toteutumaan itsestään ja vääjäämättömästi.

(P.S. Se, että yhä useammin vastaan kommentteihin antamalla linkin aiemmin kirjoittamiini teksteihin, ilmentää juuri sitä, että samoja asioita on jankutettava taas ja taas. Siksi kirjoitan useimmin esitettyihin argumentteihin/kysymyksiin vastauksen omaksi blogitekstiksi, johon voin antaa linkin kun sama asia otetaan uudelleen puheeksi -- sen sijaan, että kirjoittaisin oleellisesti saman vastauksen joka kerta uudelleen.

Periaatteessa "keskustelu" voisi lopulta redusoitua siihen, että kumpikin osapuoli numeroi argumenttinsa ja sen jälkeen kummankin osapuolen tarvitsisi vain esittää (vasta-)argumenttinsa numero eikä kenenkään tarvitsisi enää kirjoittaa mitään.)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Onko yhteiskunnan kehitys palautumatonta ja kuinka vahvasti se on linkittynyt ihmisen biologiseen evoluutioon ? Voiko esimerkiksi keskiaikainen yhteiskuntajärjestys enää koskaan palautua ? Kuolevatko macho-miehet sukupuuttoon jolloin fminismistä ja sosialismista tulee pysyvä olotila ?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sekä Jannelle että Juhanille voi todeta, että kulttuurievoluutio on yksi osa inhimillistä yhteiskuntakehitystä, jossa ei millään diktatorisella mahtikäskyllä pakoteta ihmisiä ihmisluonnon vastaiseen tilanteeseen, toisin kuin kaikissa sosialistisissa kokeiluissa tähän mennessä on tehty.

Ja lisäksi blogitekstiin voi todeta, että raha ei ole mitään liikepankkien keksimää lainanantoa, vaan jo oravannahoista lähtien olemassa ollut vaihdonväline. Oravannahkojen jälkeen keskuspankit alkoivat painaa rahaa liikkeelle ja sillä rahalla oli vastineensa keskuspankin kellarin kultaholveissa.

Finanssitalouden kehittyminen nykyiselle tasolle on loitontanut käsityskykyä rahan olemuksesta, mutta liikepankkien kasvanut rooli rahan jakamisessa on vain yksi esimerkki siitä kuinka markkinatalous omalla ohjauksellaan pystyy tehostamaan toimintojaan. Tuloksena tehostumisesta on entistäkin parempi kansantaloudellisten resurssien allokointiprosessi, mikä on sosialististen talouksien suurin händikäppi.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kuten aiemmin linkittämässäni tekstissä kerron, kapitalismi on ihmisluonnon vastainen systeemi, ei sosialismi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kuten olen jo aiemmissakin kommentoinneissani tuonut esille kapitalismi on ihmisluonnon mukainen "systeemi", ei sosialismi.

Kapitalismia ei ole keksinyt kukaan, vaan se on ihmiskunnan luontaista tulosta. Ihmiset ovat aina tehneet kauppaa keskenään ja tarvitsevat myös ruohonjuuritason vaihdantaa, ei pelkästään hallituksen suunnittelukomitean päättämiä investointeja, joiden toteuttamiseen ihmiset pakotetaan kuin kaleeriorjat.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #9

No nythän olemme sitten edenneet juupas-eipäs -jankuttamisen tasolle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Näköjään, ja se johtuu osittain siitä, että nimenomaan linkkaat sanomasi todisteeksi aiempia sanomiasi. Silloin on parasta vastata samalla mitalla. Itse kyllä tuossa ylemmässä kommentissani sentään lyhyesti perustelin viestini tosiasioillakin.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #11

Ilmeisesti et lukenut linkittämääni juttua, vaan pelkän linkin otsikon?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #9

Kuikka kertoo kapitalismin olevan ihmisluonnon mukaista. Oikeasti kuitenkin kun se oli vielä uusi asia ja elettiin feodalismissa feodalismiksi, kapitalismia pidettiin luonnonjärjestyksen vastaisena ja haihatteluna joka ei voi toimia.

Sama asenne oli varmaan myös vallalla kun joku afrikkalaisessa metsässä ehdotti puusta laskeutumista ja pystyssä kulkemista, häntä pidettiin luonnottomana haihattelijana sillä ihmisen kuuluu istua puunoksalla sillä tuolla alhaalla on kaikkeja petoja kun tulee ja syö.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #14

Kapitalismin alkuaikoina Eurooopassa palkansaajat olivat ihmeissään siitä, että heidän valmistamansa tuotteet eivät kuuluneetkaan heille, vaan palkanmaksajalle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #14

En usko, että tuo pitää paikkansa mitä kirjoitat feodalismissa eläneiden käsityksestä kapitalismia koskien. Kapitalismia ei määrittelynä silloin varmaan edes tunnettu ja itse asiassa olennaisinta onkin puhutaanko markkinataloudesta vai sosialismista. "Kapitalismi" on oikeastaan tietyn kehitystason saavuttaneiden markkinatalousyhteiskuntien yksi osa-alue tai tapa tarkastella yhteiskuntaa.

Feodaaliajallakin vallitsi markkinatalous. Kyllä silloinkin käytiin kauppaa ja jopa valmistettiin tuotteita - pääasiassa käsityönä tosin, koska teollista toimintaa ei vielä ollut olemassa sillä tavoin kuin se nykyään ymmärretään.

Toisin sanoen aina kun ihmiset saavat toimia vapaasti niin kuin luonto on heidät muovannut, vallitsee markkinatalous. Sosialismi, fasismi tai muut hirviöt ovat aina yksinvallan seurausta ja yksinvaltius on sellaisten yhteiskuntien perusedellytys. Inhimillisyys on niissä tukahdutettu.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Vasemmistolainen ideologia on muuttunut uskonnoksi silloin kun se on ehdottomasti oikeassa ja toistaa itseänsä eli lähetyssaarnaaja asento on mukana.
Sitä vastaan on turha väitellä, jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.
Sen verran ainakin pitää uskoa että kun lumeen kusee niin reikä jää.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Uskontoihin liittyy oleellisena usko paranormaaliin. Vasemmistolaisena ajatuksena on kuitenkin tarkoitus pyrkiä järjestämään maailma järkiperäisesti ja luottaen vain asioihin jotka voidaan perustella ja havainnoida. Sen sijaan kapitalismiin kuuluu mystisiä elementtejä A.Smithin näkymättömästä kädestä lähtien.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuolle näkymättömälle kädelle on olemassa vedenpitävä selitys. Mallia on kutsuttu näkymättömäksi kädeksi siksi, että se toimii kuin taikatemppu. Vaikka taikurikin voi vetää jäniksen tyhjästä hatusta, niin tuolle taikatempulle on aina luonnollinen selitys. Ja kun sen selityksen kuulee, niin kaikki tuntuukin hyvin yksinkertaiselta. Adam Smith selitti miten tuo näkymätön käsi toimii ja miksi se toimii niin hyvin.

Se näkymätön käsi saa aikaiseksi sen, että kun menet Suomessa markettiin, niin sieltä löytyy ostettavaksi yleensä kaikki se, mitä kulloinkin tarvitset. Homma ei ole toiminut missään sosialistisessa maassa, jossa asioita ei ole annettu tuon näkymttömän käden haltuun. Sosialististen maiden kaupoissa (tai oikeastaan jakelupisteissä, joista voi lunastaa tavaraa ostokupongeilla) on vain sitä tuotetta mitä siellä kulloinkin sattuu olemaan. Sitten sitä hamstrataan ja vaihdellaan mustassa pörssissä toisten hamstraajien kanssa toisiin tuotteisiin.

Sosialismi ei ole koskaan missään toiminut edes alkeellisessa määrin niin, että se olisi vastannut nykypäivän kuluttajien tarpeisiin. Se on osoittautunut kaikin puolin totaalisen epäonnistuneeksi kokeiluksi, jolla ei enää milloinkaan ole syytä kiduttaa ihmiskuntaa lisää.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #19

1. Näkymätön käsi saa aikaiseksi sen, että ketään yksittäistä kapitalistia tai kartellia ei voida asettaa syytteeseen niistä vuosittaisista 10 miljoonasta kuolonuhrista, jotka tapetaan nälkään -- lähinnä Afrikassa -- jotta rikkaiden maiden ihmiset voisivat elää paksusti (ja rikastuttaa lääketeollisuutta ennen kuin kuolevat ylensyöntiin).

2. Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin noin vuonna 1500. Piti kokeilla noin 400 vuotta ennen kuin idea saatiin toimimaan käytännössä. Noiden vuosisatojen ajan Juha Kuikan tapaiset reaktionaariset ilkkuivat tietysti, että onhan historia jo osoittanut, ettei ilmaa raskaampi esine voi koskaan lentää ja että moisesta haihattelusta olisi luovuttava lopullisesti. Ja noita ilkkujoita ei haitannut pienimmässäkään määrin se, että he päivittäin näkivät lintujen lentävän -- aivan kuten tämän päivän kapitalismin kannattajat näkevät sosialismin ja kommunismin toimivan perheen tasolla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #20

"ei voida asettaa syytteeseen niistä vuosittaisista 10 miljoonasta kuolonuhrista, jotka tapetaan nälkään"

Sitä mukaa, kun sosialistiset valtiot ovat yksi toisensa jälkeen kadonneet maailmasta nälänhata on suhteellisesti ottaen vähentynyt dramaattisesti- Sosialistisissa maissa itsessään sen sijaan on kuoltu nälkään laajamittaisesti. Viimeeksi Pohjois-Koreassa 90-luvulla ja sitä ennen Kiinassa vielä 60-luvullakin.

Ja mitä niihin kuolonuhreihin tulee, niin Stalinin on arvioitu tapatttaneen suoranaisesti 30 miljoonaa kansanvihollista ja toisen mokoman välillisesti. Mao kunnostautui arvioiden mukaan noin 70 miljoonalla kuolonuhrilla. Tai mitenkäs oli PolPotin hallinto Kamputseassa? Oletko koskaan kuullut siitä paratiisista?

En ymmärrä miksi kaipaat sellaista maailmaa.

Tuo helikopterivertaus on parempi osuus kommentissasi kuin se ensimmäinen kappale. Filosofisesti on mielenkiintoista keskustella jopa kommunismista ja tuumailla millä tavoin se voisi toimia siten kuin on ajateltu alun perin. Mutta tässä vaiheessa ennen kuin kukaan on sitä keksinyt, asia tulee jättää keskustelutasolle teoreettisena mallina.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #22

Kuikan kuvauksessa näkymättömästä kädestä on toki perää. Sen halutaan olevan kuin taikatemppuna ilmestyvä kani mutta oikeasti on kyse illuusiosta johon meidän halutaan uskovan. Ja taikurin hattu on yhtä uskottava kaiken hyvän lähde kuin kapitalismikin.

Avainsana Kuikan ylläolevassa kommentissa hirveyksistä on "arvio" ja sen jälkeen kannattaa kaivella, kenen arvio ja miksi on arvioitu.

Lopuksi Kuikka voisi kertoa meille mikä P.Khmerien hallinnossa oli sosialismia sekä perustella lainaten teoreettisia kuvauksia k.o. yhteiskuntamalleista.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kejo on oikeassa, että etenkin vasemmistossa on paljon ihmisiä jotka luottavat järkiperäiseen ajatteluun. Siitä seuraa, että kun kerran kertoo miten asiat on, mikä on ongelma ja miten se kannattaa järkiperäisesti ratkaista niin ihmisethän järjellisinä olentoina rientävät välittömästi niin tekemään. Olemme sillä lailla äärioptimistisia ääripositiivisia.

Maailma on todellakin rupisempi eikä vanhoista ihmisiä riistävistä tavoista ja rakenteista haluta luopua kun niihin on totuttu ja niistä hyötyvät osaavat markkinoida etuoikeutensa tunteisiin vetoavasti.

Samaten kaikki mikä ensialuksi saattaa kuulostaa järkiperäiseltä ei sitä aina pitemmän päälle olenkaan. Meidän pitäisi osata tunnistaa oikeasti rationaaliset ratkaisut vääristä, vain rationaalisina kaupatuista.

Ja sitten lopuksi tulisi vielä olla ne jotka tekevät muutokset niiden järkiperäisten teorioiden mukaisesti niin, että järki ja tolkku säilytetään loppuun asti.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Ennen oli papit jotka kertoivat jos minua seuraat saat onnen kuoleman jälkeen.
Sitten tuli papit jos minua seuraan saat onnen heti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset